Haastattelussa Päin seinää -ohjaaja Antti Heikki Pesonen (joulukalenterin 24. luukku)

Antti Heikki Pesonen: Päin seinää (2014)

Antti Heikki Pesonen: Päin seinää (2014)

Nyt perjantaina saa ensi-iltansa ihmeen hyvä kotimainen draamakomedia Päin seinää. Se on henkistä jatkoa ohjaaja Antti Heikki Pesosen edelliselle elokuvalle, puolituntiselle Korsoteorialle. Molemmissa pääosan näyttelee Armi Toivanen. Molemmissa dialogi on iskevää ja kielikuvallista. Molempien maailma on betoninharmaa – ei ruma eikä romanttinen, ihan vaan tosi arkinen. Pesonen yrittää pitää näkökulmansa lähiöön ja siellä asuviin ihmisiin neutraalina.

Tämä haastattelu on joulukalenterini 24. luukku. Se tulee myöhässä, koska joulu. Tekstin lomaan on ripoteltu elokuvassa soivaa musiikkia.

Mistä ja milloin lähti idea Päin seinää -elokuvaan?

”Keväällä 2012 aloin kirjoittaa. Mulla on tapana työskennellä puolesta yöstä kello neljään tai viiteen asti. Yritän olla järkeistämättä liikaa kirjoittamaani. Se on hyvin intuitiivinen prosessi, jossa tulee joku tunnereaktio ja seuraan sitä. Kun elokuva on valmis, on vaikea hahmottaa sen varsinaista alkulähdettä. Yleensä ajattelen sen tulevan jostain alitajunnasta. Välillä joku saattaa vuosikin elokuvan valmistumisen jälkeen huomauttaa, että ’se oli se yksi anekdootti jonka kerroin sulle jossain’. Toisin sanoen huonomuistisuus on se alkulähde.”

Elokuvasi sijoittuvat usein lähiöön. Miksi?

”Asuin betonilähiössä Vantaalla ensimmäiset 21 elinvuottani. Se on mulle luontainen ympäristö, ja siksi olen sinne nyt pari juttua sijoittanut. Korsoteoria ja Päin seinää on kuvattu akselilla Itä-Helsinki–Vantaa–Kerava–Järvenpää. Vaikka jossain Päin seinää -elokuvan repliikissä se Vantaa mainitaan, niin kyse on enemmän mielenmaisemasta, ja maisemasta jossa itse vartuin. Olen koettanut olla arvottamatta lähiötä. Se on mulle aika neutraali paikka.”

Pidän elokuvissasi juuri siitä, ettet esitä lähiötä romanttisessa tai kauhistelevassa valossa.

”Koetan jatkaa samaa asennetta hahmoihini. Olla tuomitsematta niitä tai antamatta niihin liian tiukkaa näkökulmaa. Yritän esittää ihmiset sellaisina kuin he ovat. On kiinnostavaa nähdä, miten katsojat hahmoja tulkitsevat ja mitä he niihin projisoivat.”

Mikä lähiössä viehättää?

”Sitä yrittää aina palata johonkin autenttiseen – omille juurilleen kai. Lähiö on mulle henkilökohtaisesti hyvin teeskentelemätön, suorasukainen ja rehellinen ympäristö – vaikka leffassa koetan suhtautua siihen neutraalisti.”

Esitetäänkö lähiöitä mielestäsi puutteellisesti mediassa tai esim. kotimaisessa elokuvassa?

”Kotimaisesta elokuvasta on vaikea sanoa. Meillä tehdään niin vähän elokuvia, ettei synny sellaisia suuria tendenssejä. Laajempi asenne lähiöihin on toinen juttu. Mulla on tuttuja jotka asuvat lähiössä, eikä heillä ole siihen mitään arvolatausta. Uskon että se tulee vasta kun lähiöstä lähtee pois ja alkaa katsoa sitä ulkopuolisesta vinkkelistä. Silloin siihen alkaa lukea kaikenlaisia merkityksiä. Ehkä naiivikin ajatukseni on, että lähiössä asuessa siihen ei liity sen enempää kuin mihin tahansa paikkakuntaan.”

Oletko itse lähtenyt lähiöstä pois?

”Kun sain opiskelupaikan, tulin kunta- tai kaupunkirajan yli Helsinkiin Vantaalta, Mikkolasta. En edes oikein halua kommentoida lähiötä tässä ajassa, koska olen jo 10 vuotta asunut kantakaupungissa. Ettei taas kävisi sellaista ilmiötä että ulkoapäin kommentoi jotakin jota ei enää sisäistä. Kuvani lähiöstä ei ehkä ole nostalginen, mutta se on vähintään 10 vuotta vanha.”

Jos käyt lähiössä nyt, onko asenteesi sitä kohtaan erilainen?

”Kun käyn siellä, koen itseni lähinnä eläkeläiseksi, joka matkailee jossain lapsuutensa seuduilla. Ihmettelen, miten paljon on muuttunut. Ja sellaisena haluan kokemukseni pitää.”

Päin seinää ei sijoitu mihinkään tiettyyn lähiöön.

”Halusin olla rehellinen elokuvan realismista kohotetuille asioille. Tiesin, että jos valitsen yhden lähiön, niin siitä tulee heti tämän tietyn lähiön tämä tietty tarina, jolla yritetään sanoa tästä nimenomaisesta lähiöstä jotain. Halusin välttää sellaista kirjaimellisuutta. Halusin, että tapahtumapaikka on eksakti, mutta ei liian rajattu.”

Mikä on se piste, josta elokuva on lähtenyt?

”Laajemmassa mielessä lähtöpiste on mun tietty ihmiskuva. Sentimentaalinen tendenssini on ajatella, että vaikka ihminen pitäisi yllä miten kovaa pintaa, on sillä silti aina joku kipupiste tai aukko, jota se yrittää jollain tapaa täyttää – tai piilottaa muilta.”

Lähtikö kirjoittamisesi jostain tietystä hahmosta?

”Se oli mielikuva noista hahmoista ja niiden asenteista ja mitä ne luulevat itse edustavansa. Hahmojen väliset suhteet kehittyivät ihan niin, että laitoin mielessäni hahmot yhteen ja mietin: miten tämän hahmon ajatukset vaikuttavat tämän toisen hahmon toimintaan, ja niin edelleen.”

Aloit kirjoittaa elokuvaa keväällä 2012. Oliko Korsoteoria silloin jo julkaistu?

”Korsoteoria oli Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa 2012. Viikko tai kaksi sen jälkeen aloitin tämän tekemisen. Korsoteoria kiersi niin paljon festareita, että olisi ollut helppo lähteä kiertämään sen kanssa ja lykätä seuraavan elokuvan aloittamista. Halusin kuitenkin pakottaa itseni saman tien tekemään. Tiesin että menee se 2-4 vuotta ennen kuin se ons valmis.”

Miten kauan kirjoittamiseen sitten meni?

”Lopettelin ekan version joskus marraskuussa 2012. Muistan, että joulukuussa lähestyin ensimmäisen kerran meidän tuottajaa, Miia Haavistoa.”

Miten paljon tarina ja dialogi muuttuivat itse kirjoittamisen jälkeen?

”En halua rajata näyttelijöiden ammattitaitoa pois. Jos joku näyttelijä ei jotain repliikkiä saa sopimaan suuhunsa tai ei ihan ymmärrä sitä, niin me katsotaan ja muutetaan sitä niin että se toimii. Uskon silti siihen, että tekemisellä on oltava raamit. Niiden sisällä voi muuttaa asioita, mutta ne on pidettävä mukana, ettei kokonaisuus ryöpsähdä ihan käsiin.”

Elokuvan dialogi on samaan aikaan luontevaa ja äärimmäisen kirjoitettua. Kuinka paljon siinä oli tilaa improvisoinnille?

”Yksittäisissä reaktioissa löytyy tilaa improvisoinnille, ja lopullisessa elokuvassa on pari improvisoitua repliikkiäkin. En halua kieltää mahdollisuutta siihen. Ihailen kuitenkin vanhoja screwball-komedioita ja niiden rytmiä, ja halusin pitää napakan tempon mukana. On tiettyjä juttuja joissa sallin kokeilut, mutta temposta ja dialogin rytmistä halusin pitää kiinni.”

Miten näyttelijävalinnat tapahtuivat?

”Armin kanssa yhteistyö sujui Korsoteoriassa, joten oli luontevaa, että aloin kirjoittaa päähenkilöä Armi mielessäni. Sama juttu Eeron (Ritala) ja Kaitsun (Kai Lehtinen) kohdalla, heitäkin ajattelin jo kirjoittaesssani. Poikkeus olivat teini-ikäiset näyttelijät, jotka koekuvattiin. Kun Mimosa (Willamo) tuli ekaan koekuvaukseen, se taisi olla 17-vuotias. Sen ikäisten kohdalla ei täysin voi luottaa omaan intuitioon.”

Miten työskentely sujui näyttelijöiden kanssa?

”Me keskusteltiin ennen kuvauksia hahmot läpi. Ei kauheasti harjoiteltu kohtauksia ennakolta, liikeradat ja sellaiset katsottiin sitten kuvauspäivänä. Hyvä puoli siinä, että tunsi näyttelijät ennalta, oli se, ettei tarvinnut käyttää kahta ensimmäistä kuvausviikkoa tutustumiseen. Se oli ihan suunnaton etu. Aikaraamit ovat kuitenkin lopulta aika tiukkoja, ja vanha klisee siitä, että rakennat junakiskoja samalla kun kuulet junan jo tulevan, on osuva.”

Oliko paineita elokuvan vastaanotosta?

”Olen aika julma itseäni kohtaan. Elokuvan vastaanotto jännittää, mutta se on hyvää jännitystä. Se pitää vireänä. Jännitys myös kertoo, että välittää siitä mitä on tehnyt. Odotan vaan miten ihmiset tulevat elokuvaan reagoimaan.”

Elokuvasi pääosissa on kaksi Putous-tähteä ja Jussi-voittajaa? Mietitkö sen vaikutusta katsojalukuihin?

”Teen kaikki taiteelliset valinnat niin, etten mieti noita asioita. Sitä paitsi Suomessa on sama trendi kuin Yhdysvalloissa, jossa kaikki hittileffat ovat sovituksia sarjakuvista, nuortenkirjasarjoista ja lelusarjoista. Meillä hitit ovat yleensä sovituksia kirjoista. Jos katsojalukuja miettii, kannattaisi ostaa oikeuksia tunnettujen kirjailijoiden kirjoihin – ei laskelmoida joillain näyttelijävalinnoilla.”

Elokuvassa soiva popmusiikki tuntuu tarkkaan harkitulta. Missä vaiheessa alat miettiä biisivalintoja?

”Loppupuolen hidastusjaksossa soiva Morricone-biisi (Ennio Morricone: Marcia di Sacco e Vanzetti) oli jo kirjoittaessa mielessä. Olin viimeistelemässä käsisversiota Ranskassa yhdessä workshopissa ja poltin hotellihuoneessa aikaa, kun biisi tuli vastaan ja saman tien yhdistyi kyseiseen jaksoon elokuvassa. Jotkut biisit tulevat tuolla tavalla intuitiivisesti. Samaan aikaan läsnä on myös järkeistys. Monet biiseistä ovat sellaisia, että hahmot voisivat itse kuunnella niitä. Armin hahmo voisi hyvin popittaa elokuvassa soivaa Scooteria. Lisäksi sen hakkaavassa teknobiitissä on jotain sellaista mikä sopii kyseisen kohtauksen räjähdyksenomaiseen tunnelmaan.”

Missä vaiheessa tiesit haluavasi elokuvaohjaajaksi?

”Lapsena keräilin sarjakuvia ja ne kiinnostivat tosi paljon, mutta huomasin tosi nuorena etten osaa piirtää. Kun olin kahdeksan tai yhdeksän, teattereihin tuli Tim Burtonin Batman. Mietin, että en osaa piirtää, mutta että voisin ehkä tehdä elokuvaa.”

Teitkö elokuvia ennen kuin pääsit opiskelemaan?

”Tein niitä vain pääni sisällä. En ollut niitä jotka hakeutuvat leffakerhoihin tai kaveriporukoihin ja tekevät kotivideokameralla juttuja. Olen aina elänyt enemmän mielikuvituksessani kuin tässä reaalimaailmassa.”

Ketkä ovat esikuviasi ohjaajina?

”Ensimmäisinä mieleen tulevat David Lean, Quentin Tarantino ja Sergio Leone. Martin Scorsesen Mafiaveljet on tosi tärkeä elokuva itselleni: se oli Pulp Fictionin kanssa ensimmäinen tajunnanräjäyttävä elokuvakokemus myöhäislapsuudessani. Nuo ovat vaikuttimia jotka kulkevat takaraivossani. Ja Hayao Miyazaki. Joku siinä estetiikassa, kauneuden tavoittelussa kaikessa karuudessaan, itselläni aina jälkeenpäin yhdistyy Miyazakiin.”

Suunnitteletko jo seuraavaa projektiasi?

”Pidän tammikuussa muutaman viikon loman ja alan sitten kirjoittamaan uutta, mutta siitä en voi vielä puhua mitään. Jo ihan vaan siksi, etten halua tehdä lupauksia, joita en sitten myöhemmin voisi pitääkään.”

Onko sinulla useampi projekti käynnissä samaan aikaan?

”En pysty multitaskaamaan. Menen aika putkessa ensin yhden jutun loppuun, sitten pidän pienen tauon, ja sitten hyppään taas uuteen satulaan, täysin monomaanisesti.”

Mikä on lempielokuvasi tältä vuodelta?

Mulla on kaksi lempparia: 12 Years a Slave ja Nuija ja tosinuija kaks.

Päin seinää elokuvateattereissa 26.12.

Yle TV2 näyttää Pesosen mielettömän hyvän lyhärin Sano kiitos ja tanssi 1. tammikuuta. Samalla se ilmestyy myös Yle Areenaan.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Haastattelussa Päin seinää -ohjaaja Antti Heikki Pesonen (joulukalenterin 24. luukku)

  1. Paluuviite: Mene teatteriin katsomaan nämä elokuvat | vanha-majamaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s