Television lapset
Televisiota tehdään, sitä katsotaan ja siitä puhutaan enemmän kuin koskaan. Silti sitä ei oteta julkisuudessa vakavasti, eikä siitä kirjoiteta suomen kielellä älykkäästi ja syventyneesti. Joku jossain on päättänyt, että viihde on vain viihdettä, vaikka sillä on käsittämätön määrä yhteiskunnallista ja kulttuurista valtaa. Televisio määrää, mistä me puhumme ja mitä me ajattelemme.
Kirjan kaksitoista esseetä pureutuvat televisioon kriittisellä ja intohimoisella otteella.
Kirjoittajat: Tua Harno (s. 1984), Silvia Hosseini (s. 1982), Juhani Karila (s. 1985), Tero Kartastenpää (s. 1978), Matti Koskinen (s. 1981), Jenni Leukumaavaara (s. 1982), Jaakko Parkkinen (s. 1984) Tiia Rantanen (s. 1983), Eleonoora Riihinen (s. 1988), Eeva Turunen (s. 1983), Noora Vaarala (s. 1988), Anton Vanha-Majamaa (s. 1988)
Toimittajat: Noora Vaarala, Anton Vanha-Majamaa
Kustantaja: Siltala
Sivumäärä: 223
Julkaisu: elokuu 2019
Kirjasta sanottua:
”Esseiden hienous on siinä, että ne saavat lukijan ajattelemaan hyvin arkisena ja tavallisena pidettyjä ilmiöitä uudella, paneutuvammalla tavalla. Esimerkiksi Anton Vanha-Majamaan essee Selviytyjien kehittymisestä ensimmäisen tuotantokauden käänteistä nykyiseen juonitteluun on valtavan kiinnostava. Tekisi itse asiassa mieli katsoa nuo kymmenet tuotantokaudet itsekin.” – Laura Kuivalahti, Maaseudun Tulevaisuus
”Kartastenpään sanoin ”jokainen sarja on yhtä älykäs kuin katsojansa”. Se on se hedelmällinen asenne, jonka kirjan tekijät ovat monilta osin onneksi omaksuneet. Mitään genreä tai ilmiötä ei ylenkatsota, vaan jokaista voi katsoa myös ajatuksella. Kirjassa ovat edustettuina niin Selviytyjät-realitysarja, tv:n brittifutisannoksista elävä etäfanius kuin WTC-tornien romahtamisen kierrättäminen eri medioissa.” – Tuomo Yrttiaho, Helsingin Sanomat
Mikael Gabriel – alasti
Avoin elämäkerta huippusuositun ja ristiriitaisen artistin tiestä kasvatuskotiin ja sieltä kuuntelijoiden sydämiin. Lue esittely kustantajan sivuilta.
Tekijät: Laura Friman, Anton Vanha-Majamaa
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 442
Julkaisu: maaliskuu 2019 (kirja, e-kirja, äänikirja)
Kirjasta sanottua:
”Aikalisän ottaminen kannatti selkeästi jo pelkän ulkoasun takia, sillä nyt paketti näyttää huomattavasti kypsemmältä. Mikäli artisti todella haluaa viedä musiikkiaan aikuisempaan suuntaan, ei tällaisen kirjan kannen kannatakaan muistuttaa nuortenlehden välistä löytyvää julistetta. – – Kirjassa tuodaan muutenkin kiitettävästi esiin muidenkin näkökantoja. Puheenvuoron saavat muun muassa Mikael Gabrielin oppi-isät, kollegat sekä levy-yhtiön edustajat.” – Janne Römpötti, Klangi.fi
”Kirja ei sisältänyt YHTÄÄN ALASTONKUVAA joten tunsin itseni ja Suomen kansan petetyksi.” – Miska Haakana, tubettaja
”Mukavan suorasti ja selkeästi kirjoitettu. Mikael on kyllä elänyt mielenkiintoista elämää :D” – Pinja, Goodreads
Antti Tapani
Suomen suurimman poptähden avoin elämäkerta. Lue esittely kustantajan sivuilta.
Tekijät: Antti Aro, Anton Vanha-Majamaa
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 352
Julkaisu: elokuu 2018 (kirja, e-kirja, äänikirja)
Kirjasta sanottua:
”Haastattelukirjan muoto sopii Tuiskulle, sillä hän on areenaluokan nykypoppareistamme ehkä se kaikkein lähestyttävin.” – Tuomo Yrttiaho, Helsingin Sanomat
”Kirja on tekstiltään kevyt, helppolukuinen, keskustelu- ja haastattelutekniikalla toteutettu. Pelkästään kielellisessä ja kirjallisessa mielessä toteutusta ei leimaa kunnianhimo tai halu uudistaa genreä.” – Amman lukuhetki
”Antti Aro ja Anton Vanha-Majamaa ovat tehneet hyvää työtä kaivaessaan ja hiillostaessaan Tuiskua kuumottavillakin kysymyksillään. Kirjoittajat ovat saaneet Antin puhumaan itsensä välillä jopa pussiin. Häntä ei siis ole päästetty helpolla.” – Painovirhe
”Kirja on avoin ja kattava, sen sivuille on tallennettu asioita, joista artisti ei ole aiemmin julkisuudessa puhunut. 4/5” – Bibbidi Bobbidi Book
”Antti Tuisku on aina ollut taitava puhuja, suorastaan vangitseva. Tämä kirja ei ole poikkeus. Pääasiassa haastattelumuodossa toteutettu kirja on helppolukuinen, ja eteneekin yllättävän sulavasti haastatteluformaatistaan huolimatta. Tuiskun tarinankerronta ja dialogi haastattelijan kanssa ovat virkistävän rehellisiä. Ajoittain tuntuu siltä kuin salakuuntelisi keskustelua, jota ei oikeasti saisi kuulla. Se on aina kiinnostavaa.” – Musiikkiblogi
Kannabiskirja
Kannabiskirja pureutuu polttavan ajankohtaiseen aiheeseen monipuolisesti ja tutkimustietoon nojaten. Lue esittely kustantajan sivuilta.
Osta kirja Kosmoksen nettikaupasta!
Tekijä: Anton Vanha-Majamaa
Kustantaja: Kosmos
Sivumäärä: 292
Julkaisu: 20. huhtikuuta 2018 (kirja, e-kirja)
Kirjasta sanottua:
”Toimittaja Anton Vanha-Majamaa on kirjoittanut suomeksi sujuvan, kiihkottoman ja tarpeellisen perusteoksen kannabiksesta.” – Janne Hopsu, MTV.fi
”Toimittaja Anton Vanha-Majamaan kirjoittama Kannabiskirja käsittelee aihettaan moralisoimatta.” – Mikko-Pekka Heikkinen, Helsingin Sanomat
”Kirjailijan kuvaukset kannabiksen käytöstä eivät ole rehvastelua tai pornografiaa, vaan inhimillisiä ja huvittavia ensimmäisten hatsien jälkeisestä oksentelusta ja laillisenkin kannabiksen poltteluun liittyvästä jännityksestä. Matkoistaan kertovissa anekdooteissa Vanha-Majamaa ilahduttaa kuvatessaan tutustumistaan Seattlen kannabisskeneen, Amsterdamin coffeeshoppeihin ja lääkekannabisyritys Bedrocanin toimistoihin.” – Akseli Virratvuori, Yhteiskuntapolitiikka 4/2018
”Toimittaja Anton Vanha-Majamaa käsittelee kirjassa kiistanalaista, mutta toistuvasti ajankohtaista aihetta tavalla, joka voi tuntua jopa turhan kepeältä.” – Ville Eklund & Jarno Miettinen, MTV.fi
”Lukusuositus Kannabiskirjalle! Harvoin pääsee lukemaan näin asiapitoista mutta selkeästi kirjoitettua tekstiä päihteistä.” – Iiris Suomela, Vihreät
”Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kohtaavat työssään ihmisiä, joilla on jokin suhde kannabiksen käyttöön, sekä myös muille aihepiiristä kiinnostuneille. Kirja antaa hyvät perustiedot kannabiksesta ja ilmiöistä aineen ympärillä.” – Pasi Vastamäki, Tiimi 4/2018
”Anton Vanha-Majamaan kirja on selkeä irtiotto suomalaisesta kahden raiteen nollavisiosta ja hän tasapainoilee puolueettoman ja henkilökohtaisen hankalassa maastossa avoimin kortein eikä peittele mieltymystään pajautella.” – Risto Mikkonen, TuSKY
”Sen kerran kun yrtistä tehdään ”vakavasti otettava” kirja suomeksi, niin vittu pitihän siitä tehdä tämän soijaboyn oma henkilökohtainen ”hei jou meitsi kävi bleizzaa Seattles voitsä tajuu hei, dänk 420 bro” -vammailu hipsterimäisin nyt-lehti -kuvituksin.” – Anonyymi, Ylilauta