
Tähän joulukalenteriin poimin kuluneelta kalenterivuodelta 24 tärkeää elokuva-asiaa, yhden päivässä. Kyse ei ole ”vuoden parhaat”-listauksesta, sillä liikaa nimikkeitä on vielä näkemättä. Siihen palaan siis tuttuun tapaan vuodenvaihteessa.
22. luukku – The Interview
Viikko sitten Sony veti Seth Rogenin ja James Francon tuoreen sekoilukomedian markkinoilta turvallisuusuhkaan vedoten. Uhkaus kuului: ”Muistakaa 11.9.2001. Suosittelemme, että pysytte loitolla näistä paikoista. Maailma tulee olemaan täynnä pelkoa.” Hollywood hermostui, koska terroristit tuntuivat voittaneen. Sonyn sanottiin vetoavan force majeureen ja poimivan vakuutuksesta takaisin elokuvaan käytetyt taalat (ei kai kuitenkaan markkinointiin uponnutta tuohta). Nyt Sonyn sanotaan sittenkin levittävän elokuvan. Väylästä ei vielä ole tietoa. Itse elokuva on kai aika kehno (Metacriticin keskiarvo on 47/100), vaikka nettijengi onkin paisuttanut sen IMDb-arvosanaa (kirjoitushetkellä 9,9). Koko sotkussa on kaksi mielenkiintoista läppää.
1) Miksi Sony peruuttaisi/lykkäisi elokuvan levitystä yksittäisen uhkauksen vuoksi? Varsinkin, kun huonokin komedia tuottanee voittoa, kun siinä on pääosissa oikeita tähtiä? Ehkä, koska Coloradossa ammuskeltiin teatterissa vasta 2012. Ehkä, koska Sonylla on taannoisen tietovuodon myötä muutenkin täyspaniikki päällä. Kaikkia lankoja ei ole osattu heti yhdistää, joten on painettu paniikkinappulaa.
2) Sonyn palvelimilta viety data on hiljalleen valunut julkisuuteen. Studiopomojen sähköpostiviestejä, työntekijöiden palkka- ja sotutietoja sekä ainakin viisi täyspitkää elokuvaa päätyivät hakkerien haltuun. Ainakin seuraavat huhut kiertävät nyt internetiä: seuraavaksi James Bondiksi kaavaillaan Idris Elbaa, Jennifer Lawrence ja Amy Adams tienasivat miehiä vähemmän American Hustlesta, Lawrencea, Emma Stonea ja Melissa McCarthya kaavaillaan Haamujengi-remaken pääosiin ja George Clooney suunnittelee ohjaavansa Rupert Murdoch -elokuvan. Näitä kiinnostavampia ovat olleet elokuvien bisnespuolta avaavat dokumentit. Kuten ne, joissa neuvotellaan The Interview’n myymisestä eri markkina-alueille ja neuvotaan parhaita tapoja markkinoida elokuvaa. Tai ne, joissa kerrataan vuoden 2013 Sony-elokuvien taloudellista tuottavuutta. Ykkösenä muuten Seth Rogenin ja James Francon tähdittämä elokuva This Is the End.
Vastaa