
Pop Media lanseerasi tänään uuden tv-oppaan. Se on firman toimitusjohtajan Tuomo Häkkisen mukaan jo heidän kahdestoista sivustonsa. Kake.fi erottuu tiedotteen mukaan kilpailijoistaan mm. ”laajalla elokuvatiedolla”.
Katsotaanpas tämän päivän elokuvatarjontaa.
Klo 19.30 tulisi Korsoteoria, ”palkintoja kahminut Antti Heikki Pesosen lyhytelokuva”. Arvosana kaksi tähteä. Mistä nämä tähdet tulevat? Ilmeisesti Leffatykki.com-palvelusta, johon ”kuluttajat” voivat pisteyttää näkemiään elokuvia ja halutessaan kirjoittaa oman arvionsa. Korsoteoriaa on pisteytetty siellä kokonaista kaksi kertaa. Todellista ”laajaa elokuvatietoa” on tämä.
Klo 21.00 Kun mies löytää naisen. Arvosana kaksi ja puoli tähteä. Pisteytyksiä neljä.
Klo 22.05 Source Code. Arvosana kolme ja puoli tähteä. Tälle löytyy sentään peräti neljä arviota. Pisteytyksiä 286, eli keskiarvoon voi jopa ”luottaa”. Luvattua ”elokuvakriitikon esittelyä” ei vielä löydy, mutta vastahan palvelu lanseerattiin. Ei kai sitä heti tarvitse tehdä kaikkea mitä väittää tekevänsä?
Sitä, että elokuvien perässä olevat tähdet tulevat Leffatykin palvelusta, ei kerrota missään. Kake.fin käyttäjä ei myöskään voi vaikuttaa näihin arvosanoihin muuten kuin kirjoittamalla selaimeensa leffatykki.com, etsimällä saitilta kyseisen elokuvan ja antamalla sille arvosanan.
En tosin itse osaa sitä tehdä.
Vertailun vuoksi itse käyttämässäni Telsu.fi:ssä voi elokuvan tähdittää parilla klikkauksella, oletusnäkymässä on nimen perässä IMDb-keskiarvo (joka kertoo sentään vähän enemmän), ja IMDb-sivulle pääsee tosi helposti. Työtä kake.fi:llä siis riittää.
Mutta ei se mitään. Kake.fi kehittyy ja siitä tulee varmasti markkinajohtaja. Episodi-arviot oletettavasti kytketään ennen pitkää palveluun ja ehkä se Leffatykkikin saadaan jotenkin näkyviin (toistaiseksi Leffatykki linkittää sivuillaan muuten Iltapulu.fi-nimiseen kilpailijaan). Internetin TV-oppaat on juuri sellainen areena, johon Pop Median kaltaisen mediajätin kannattaa panostaa. Ehkä sieltä saaduilla mainostuloilla nostetaan viimein niitä avustajapalkkioitakin.
Haluan sanoa vielä kerran kake.fi, koska se on oikeastaan aika hauska sana.
Vastaa