Netti opettaa keskittymään vain hyviin juttuihin

631531238

Musiikkipuolella on taas puhuttu käynnissä olevasta murroksesta, jonka isoin syypää on netti. Ensin Rumba ja Sue korahtelivat kuolossaan, toinen vähentämällä julkaisutahtia ja toinen lopettamalla kokonaan. Sitten Nalle Österman bloggasi muutaman kerran (kuten on toki ennenkin tehnyt) siitä miten rock-journalismista puuttuu muna. Sitten Rosvot-blogiportaaliin kirjoittava Jukka Tulensytyttäjä nosti taas esiin sen, kuinka Spotify on vain ”laillistettua piratismia” ja varsinaisen äänitteen arvo on syyttä romahtanut.

Tekstissään Tulensytyttäjä valittelee, että Spotifyssa tulee skipattua huonot biisit ja keskityttyä hyviin. Hän sanoo:

”Soittolistoja kuunnellessa kiusaus hyppiä heikompien biisien yli kasvoi ja koppasin siitä itselleni pahan tavan, hyvistä biiseistä kun ei varsinaisesti ollut pulaa.”

Tämä ei kuulosta omaan korvaani ongelmalta.

”Musiikin suurkuluttajat” vannovat albumiformaatin nimeen, vaikka se ei ole edes keksintönä kovin vanha. LP-formaatti syntyi vuonna 1948, ja vasta 1960-luvulla albumit alkoivat muodostua ”harkituiksi kokonaisuuksiksi”. Nyt, kun teknologia on mahdollistanut musiikin uudelleenjärjestämisen, analogiseen järjestykseen tottuneet kuluttajat ovat ymmärrettävästi varpaillaan. Biisivetoisuus tuntuu epäpyhältä, vaikka siitä kaikki popmusiikki lähti.

Toinen pyhä asia on itse fyysinen objekti. Jostain syystä musadiggarilla täytyy yhä olla hyllymetreittäin vinyyliä ja polykarbonaattia ja muovia ja pahvia ja paperia ja printattuja kuvia keräämässä pölyä ja toisten musadiggarien arbitraarisia kommentteja. Yksittäiseen levyyn liittyvät henkilökohtaiset muistot ja nostalgia tarkoittavat samalla monen mielessä, että formaatilla itsessään olisi kyseenalaistamaton arvo. Että siitä täytyisi pitää kiinni, vaikka markkinat sanovat, ettei useimpia nyt vaan kiinnosta.

Minä kulutan popmusiikkia kai enemmän kuin keskiverto suomalainen, mutta yhtäkään levyä en ole ostanut vuosiin. Maksan Spotifyn kuukausimaksua ja käyn keikoilla. Minun tehtäväni kuluttajana ei ole keksiä ratkaisua musiikkibisneksen pirstaloitumiseen. Minulla on oikeus käyttää minulle tarjottuja palveluita. Puheenvuorot, joissa yksilöä epäsuorasti syyllistetään näiden laillisten palveluiden käyttämisestä, ovat inhottavia ja epäilyttäviä. Bloggausten pitäisi olla alusta jolla kehittää uusia ideoita, ei palata vanhoihin koska ”internet pitäisi räjäyttää” (meemi, johon monet verhoavat ihan aidon nettivihansa).

Elokuvan puolella tilanne on periaatteessa samankaltainen (DVD-myynnit laskevat ja piratismi on ongelma), vaikka muutos ei ole yhtä jyrkkä. Levitys ja kulutus toimivat vähän eri parametreilla.

”Elokuvien suurkuluttajien” keskuudessa en ole silti joutunut puolustelemaan päätöstäni myydä kaikki DVD:ni pois. Ne ovat joka tapauksessa vain vaillinaisia projektioita siitä alkuperäisestä visiosta, johon pääsee käsiksi ainoastaan elokuvateatterissa (oma lukunsa sitten elokuvat, jotka tehdään suoraan televisioon tai tallenteille).

”Elokuvien suurkuluttajien” keskuudessa kukaan ei myöskään ole tullut napisemaan Netflixin käytöstä. Kukaan ei ole tullut valittamaan, että nykyään tulee katsottua vain hyviä elokuvia, koska ei tarvitse luottaa kanavan ohjelmapäällikköön tai vuokraamon valikoimiin. Miksi tulisi? Moite olisi päätön.

Olen silti miettinyt, onko Netflix-tilaukseni muuttanut tapaa jolla nautin elokuvista. Ainakin se on madaltanut kynnystä jättää leffa kesken. Katseluhistoriastani löytyy useampikin kesken jäänyt nimike: Avengers, Slither ja Pilvikartasto parilta viime kuukaudelta.

Samalla olen lehdistönäytöksistä marssinut reilun vuoden sisään ulos jo kolmesti. Diana, Miljoona tapaa kuolla lännessä sekä Nuija & Tosinuija kaks eivät olleet aikani arvoisia.

Näillä asioilla on tietenkin yhteys. Sen nimi on: ”osaan arvostaa aikaani”. Minun ei tarvitse tuhlata arvokkaita sekuntejani sellaiseen sisältöön, joka ei puhuttele. Maailma, eli internet, on aika täynnä kaikkea mielenkiintoista, josta vain murto-osan ehdin koskaan nauttia. Netflixissä on tuhansittain mielenkiintoisia nimikkeitä. Sen lisäksi MUBI kuratoi päivittäin elävää laatukirjastoa, josta ehtii poimia vain helmet, ennen kuin ne katoavat.

Se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi pitkiä, harkittuja kokonaisuuksia. Olen kuunnellut Swansin levyjä, katsonut kolmituntisia elokuvia ja lukenut romaaneja ihan niinkuin ennenkin. Ainut ero on, että osaan jättää asian kesken, jos se ei tunnu tärkeältä.

Tulensytyttäjä linkkaa tekstinsä loppuun Daily Mailin artikkelin, jossa puhutaan sukupolvesta, joka vitkuttelee aikuistumisen kanssa. Jutussa aikuistuminen tarkoittaa mm. avioon menemistä ja asuntolainan ottamista. ”Ongelma” on se, ettei näitä asioita haluta tehdä heti — tai välttämättä ollenkaan. Kirjoitin hääpakosta alkusyksystä Ylioppilaslehteen, koska nämä ovat asioita, joita en haluaisi pitää ongelmina.

Se, etteivät ihmiset enää halua (l. joudu) hakemaan musiikkiaan tai elokuviaan tallenteina liikkeestä, tai että he eivät osaa kaivata radion kuratoimia kokonaisuuksia, ei ole ongelma muille kuin niille, jotka yrittävät saada elannon näillä palveluilla. Yksilön vastuulla ei ole keksiä keinoja, joilla asiat saadaan tuottaviksi. Kuluttaja voi täysin puhtaalla omallatunnolla katsoa elokuvansa Netflixistä, kuunnella musiikkinsa Spotifysta, lukea kirjansa e-versioina ja jättää kesken kaiken mikä ei tunnu hyvältä tai omalta.

Jos netti on jotain opettanut, niin olemaan kriittinen.

3 vastausta artikkeliin “Netti opettaa keskittymään vain hyviin juttuihin

  1. Flow-tutkimus on etäisesti tuttu jostain vuosien takaa ja malliltaan relevantti. Mietin, millaista informaatiota Csikszentmihalyin ajattelussa sitten olisi sellainen, joka on ristiriidassa minän tavoitteiden kanssa? Tuleeko sen olla sellaista, joka tunkeutuu kokemusmaailmaani yllättäen ja pyytämättä? Vahvistaisiko päätös keskittyä vaikka intialaiseen sarod-musiikkiin (joka on kaukana omista intresseistäni) kuitenkin flow-tilaa, koska valinta olisi tietoinen (ja edesauttaisi kaikkitietävän itsen rakentamista)?

  2. Hyvä tiivistys aiheesta! Yhden poikkititeteellisen näkemyksen ko. aiheeseen voi hakea psykologi Mihail Csikszentmihalyin Flow-tutkimuksista ja niiden pohjalta luodusta teoriasta, jonka mukaan inhimillisen onnellisuuden keskeisenä määrittäjänä toimii kyky löytää itselleen merkitykselliset ja kiinnostavat alueet ja keskittyä niihin – mikä luonnollisesti tarkoittaa tiettyjen alueiden karsimista omista harrastuksista.

  3. Asiaa. Se mikä on oikeasti arvokasta, säilyy joka tapauksessa tavalla taikka toisella. Taiteiden arvostus ei kuole siihen, että jokin antiikkinen formaatti kuolee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s