Näin vuoden 2018 Oscareissa tulee tapahtumaan – katso, mitä asiantuntijaraati veikkasi

Maanantaina aamuyöllä jaetaan järjestyksessään 90. Oscarit. Kutsuin jälleen joukon suomalaisia elokuva-asiantuntijoita kertomaan, miten akatemia on tänä vuonna äänestänyt.

Lisäys 23.2.2018 klo 18.27: Viime vuonna raatilaiset ennustivat oikein 22/24, eli noin 92 %. Toissa vuonna vastaavat luvut olivat 17/24 ja 71 %.

Yle Teema näyttää Oscarit tänäkin vuonna. Suora lähetys punaiselta matolta starttaa klo 1.30 maanantain vastaisena yönä 5.3., itse gaala alkaa klo 3.00 ja päättyy noin klo 7.00. Eniten ehdokkuuksia on Guillermo del Toron The Shape of Waterilla (13 ehdokkuutta), Christopher Nolanin Dunkirkillä (8) ja Martin McDonagh’n Three Billboards Outside Ebbing, Missourilla (7). Ne ovat täten myös kovimmat ennakkosuosikit.

Perinteikkääseen Oscar-veikkausraatiin osallistui viime vuoden tapaan 18 asiantuntijaa, jotka edustivat ainakin seuraavia medioita/tahoja: Yle, C More, Keskipohjanmaa, Helsingin Sanomat, Nyt.fi Film-o-Holic, Episodi sekä erinäiset blogit.

Greta Gerwigin ohjaama Lady Bird sai viisi Oscar-ehdokkuutta.

 

Näin Oscar-gaalassa 2018 käy:

 

Parhaat visuaaliset tehosteet

Voittaja: John Nelson, Paul Lambert, Richard R. Hoover, Gerd NefzerBlade Runner 2049 (9 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Joe Letteri, Dan Lemmon, Daniel Barrett, Joel WhistSota apinoiden planeetasta (6 ääntä)

 

Paras leikkaus

Voittaja: Lee SmithDunkirk (13 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Jonathan Amos, Paul MachlissBaby Driver (4 ääntä)

 

Paras puvustus

Voittaja: Mark BridgesPhantom Thread (12 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Luis SequeiraThe Shape of Water (6 ääntä)

 

Paras maskeeraus ja hiukset

Voittaja: Kazuhiro Tsuji, David Malinowski, Lucy SibbickSynkin hetki (Darkest Hour) (17 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Victoria & Abdul ja Wonder saivat kumpikin yhden äänen.

 

Paras kuvaus

Voittaja: Roger DeakinsBlade Runner 2049 (10 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Hoyte van HoytemaDunkirk (5 ääntä)

 

Paras lavastus

Voittaja: Paul D. Austerberry, Jeffrey A. Melvin, Shane VieauThe Shape of Water (15 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Nathan Crowley, Gary FettisDunkirk (3 ääntä)

 

Paras äänimiksaus

Voittaja: Mark Weingarten, Gregg Landaker, Gary A. RizzoDunkirk (13 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Mary H. Ellis, Julian Slater, Tim CavaginBaby Driver (4 ääntä)

 

Paras äänileikkaus

Voittaja: Alex Gibson, Richard KingDunkirk (14 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Julian SlaterBaby Driver (3 ääntä)

 

Paras laulu

Voittaja: Sufjan StevensMystery of Love (Call Me By Your Name) tai Kristen Anderson-Lopez, Robert LopezRemember Me (Coco) (6 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä:  Benji Pasek, Justin PaulThis Is Me (The Greatest Showman) (5 ääntä molemmille)

 

Paras alkuperäismusiikki

Voittaja: Alexandre DesplatThe Shape of Water (11 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Jonny GreenwoodPhantom Thread  (4 ääntä)

Sanottua: ”Siinä vaiheessa kun mykkä päähenkilö elokuvassa The Shape of Water ei pystynyt itse ilmaisemaan tunteitaan, tuli musiikki apuun ja ilmaisi kauniisti Elisan (Hawkins) sisäisen maailman. Se tulee voittamaan, mutta sydämessäni on myös paikka Phantom Threadin maagiselle elokuvasävellykselle.”

 

Paras lyhytdokumentti

Voittaja: Elaine McMillion Sheldon, Kerrin SheldonHeroin(e) (8 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Laura Checkoway, Thomas Lee WrightEdith+Eddie (4 ääntä)

 

Paras lyhytanimaatio

Voittaja: Glen Keane, Kobe BryantDear Basketball (9 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Max Porter, Ru KuwahataNegative Space (6 ääntä)

Sanottua: ”Pitkästä aikaa vuosiin tämäkin kategoria on saanut huomiota laajemminkin, kun koripalloilija Kobe Bryant on ehdolla. Voi olla, että Dear Basketball ratsastaa ihan vain miehen nimellä voittoon, mutta todennäköisemmäksi koen Revolting Rhymes -animaation voiton. Se vahvistaisi tämän kategorian kirjoittamatonta sääntöä, että lyhytanimaatio, joka kertoo eläimestä, voittaa. Juuri viime vuonna Pixarin Piper voitti (lintu), sitä edellisenä Bear Story (karhu), sitä edellisenä Feast (koira)… tajuatte varmaan kaavan… Ranskalaisten opiskelijoiden projektileffan Garden Partyn voitto on varmasti jo ehdokkuus. Mikä ansaitsisi voittaa? Negative Space. Ollakseen niin lyhyt, kuitenkin ihanan kerrostunut ja lävistävän syvällinen animaatio isän ja pojan etäisestä suhteesta.”

 

Paras lyhytfiktio

Voittaja: Chris Overton, Rachel ShentonThe Silent Child (8 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Reed Van DykDeKalb Elementary (7 ääntä)

 

Paras dokumentti

Voittaja: Agnès Varda, Rosalie Varda, JRKasvot, kylät (Visages, villages) (8 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Feras Fayyad, Kareem Abeed, Soren Steen JepersenLast Men in Aleppo (7 ääntä)

 

Paras vieraskielinen elokuva

Voittaja: Sebastián LelioA Fantastic Woman (9 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Ruben ÖstlundThe Square (5 ääntä)

 

Paras animaatio

Voittaja: Lee Unkrich, Darla K. AndersonCoco (16 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Dorota Kobiela, Hugh Welchman, Sean Bobbitt, Ivan Mactaggart: Loving Vincent (2 ääntä)

 

Paras sovitettu käsikirjoitus

Voittaja: James IvoryCall Me by Your Name (18 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Aaron Sorkin: Molly’s Game (1 ääni)

Sanottua: ”Call Me By Your Name ansaitsisi niin monta muutakin pystiä, joten käsikirjoituksen palkinto on vähintä, mitä sen tulisi voittaa”

 

Paras alkuperäinen käsikirjoitus

Voittaja: Martin McDonaghThree Billboards Outside Ebbing, Missouri tai Jordan PeeleGet Out (8 ääntä molemmille)

Mahdollinen yllättäjä: Greta GerwigLady Bird (3 ääntä)

Sanottua: ”Oma veikkaus menee Greta Gerwigille, ihan vain siksi, että en näe elokuvan voittavan muita palkintoja. Akatemian luulisi antavan sille sentään jotain! Monesti kun naisohjaajat ovat olleet ehdolla, he ovat päätyneet voittamaan kässärin pystin (Jane Campion, Sofia Coppola)”

 

Paras miessivuosa

Voittaja: Sam Rockwell (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri) (11 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Willem Dafoe (The Florida Project) (4 ääntä)

Sanottua: 

”Oma ääni menisi Willem Dafoelle, jonka vähäeleinen pragmaattisuus iski kaikella lämmöllään. Mutta Oscar-akatemia tunnetusti rakastaa teatraalisempaa työtä, joten siksi voiton vienee Sam Rockwell.”

”Rockwell toimittaa vuodesta toiseen.”

 

Paras naissivuosa

Voittaja: Allison Janney (I, Tonya) (12 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Laurie Metcalf (Lady Bird) (5 ääntä)

 

Paras miespääosa

Voittaja: Gary Oldman (Synkin hetki) (13 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Timothée Chalamet (Call Me by Your Name) (3 ääntä)

 

Paras naispääosa

Voittaja: Frances McDormand (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri) (14 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Saoirse Ronan (Lady Bird) (3 ääntä)

 

Paras ohjaus

Voittaja: Guillermo del Toro (The Shape of Water) (13 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Greta Gerwig (Lady Bird) (3 ääntä)

Sanottua:

”Guillermo Del Torolla on vahvin ennakkosuosikin asema. Hänhän on jo voittanut Oscarin parhaasta vieraskielisestä leffasta, mutta silti monella on ajatus, että olisi hänen aikansa jo voittaa parhaan ohjauksen Oscar.”

”Uskon, että Guillermo del Toro ei voi jäädä tyhjin käsin pääkategorioissa ja voittaa täten parhaan ohjauksen palkinnon. En ole koskaan ollut yksittäisesestä ehdokkuudesta yhtä fiiliksissä kuin Greta Gerwigistä Paras ohjaus -kategoriassa, mutta en valitettavasti usko että rahkeita on voittoon asti.”

”Greta Gerwig on elokuvan jättiläinen.”

 

Paras elokuva

Voittaja: The Shape of Water (8 ääntä)

Mahdollinen yllättäjä: Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (4 ääntä)

Sanottua:

”Tavallisena vuotena kaikki merkit osoittaisivat Three Billboardsin voittoa. Mutta #metoo-aikana ei voi olla liian varovainen. Three Billboards on kärsinyt rasismisyytöksistä, joten voi olla, että äänestäjätkin ovat varovaisia. Turvallisinta lienee siksi äänestää Get Out voittoon, mistä kukaan ei varmasti suutu. Allekirjoittanut mukaan lukien.”

”Kyseessä on paras ja mielenkiintoisin Oscar-vuosi miesmuistiin: harvoin on niin, että soisin Parhaan elokuvan voiton mielihyvin viidelle tai kuudelle ehdokkaista. Yleensä yksi tai kaksi on selvästi yli muiden, jos sitäkään. Nimenomaan Paras elokuva -kategoria on yksi niistä, joissa uskon olevan vielä sijaa yllättäjille – siksi ääneni saa huikea Get Out, jonka uskon keräävän ”sydämellään” äänestävien ääniä viime hetkellä. The Shape of Water on hyvä muttei mielestäni millään mittapuulla vuoden paras elokuva.”

”Parhaan elokuvan valitseminen oli tänä vuonna tuskaa. Veikkasin lopulta The Shape of Wateria tasapainoisena, teknisesti taidokkaana hyvän mielen elokuvana. On silti käsittämätöntä, että eräs kisan suosikeista on hirviöelokuva, ja oikeutettujen voittajien joukkoon lukeutuu myös kauhuelokuva. Niiden rinnalla lässyn Three Billboardsin voitto on toki mahdollinen akatemiaa puhuttelevana vaihtoehtona, mutta kuten varsinkin viime vuosi osoitti, Oscareissa on yhä useammin tilaa miellyttäville yllätyksille.”

the_shape_of_water_pressi1

 

Lopputulos: The Shape of Water saa neljä Oscaria, Dunkirk ja Three Billboards Outside Ebbing, Missouri kolme.