Taneli Mustosen Luokkakokous on paitsi teknisesti turpea ja laiska, myös moraalisesti viallinen. Ihmiskuvaltaan liki kyyninen puskafarssi näkee mieshahmojensa kautta maailman, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö on asennejuttu.
Arla Kanerva kirjoitti pari viikkoa sitten ilmestyneeseen Ylioppilaslehteen ansiokkaan jutun siitä, miten miehen raiskaaminen ei kulttuurissamme ole edes tabu, vaan suoranainen mahdottomuus. Artikkelissaan Kanerva nimesi yhdysvaltalaiset Kaameat pomot -elokuvat esimerkeiksi siitä, miten miehen raiskaaminen on korkeintaan hyvä läppä. Asia, jolle saa nauraa, koska se ei ole oikea asia.
Samaa jatkumoa on keskiviikkona 28. helmikuuta ensi-iltansa saava, Taneli Mustosen ohjaama Luokkakokous. Tanskalaiseen Klassefesteniin (2011) perustuva, kolmen keski-ikäisen miehen lomamatkasta kertova räpellys ryömii syvimpiin pohjamutiinsa kohtauksessa, jossa Antti (Sami Hedberg) tuo Reetan (Inka Kallén) hotellihuoneeseensa naimapuuhiin. Lattialle aiemmin sammunut Niklas (Aku Hirviniemi) otetaan huoletta mukaan seksiin, vaikka tämä on koko aktin ajan tajuton.
Seuraa ”hillittömiä” asentoja vilisevä yhdyntäkollaasi, jossa Niklaksen ruho hytkyy mukana elottomana. Punchline tulee seuraavana aamuna, kun darraisella Niklaksella ei ole mitään muistikuvaa tapahtuneesta. Asia sivuutetaan hirnahduksella. LOL.
Voisitko kuvitella vastaavaa vaikkapa Niina Lahtisella (joka näyttelee Niklaksen vaimoa)? Et. No niin.
#Luokkakokous-elokuvassa Aku Hirviniemen hahmo raiskataan – vitsin vuoksi. Tässä vielä Arla Kanervan juttu aiheesta. http://t.co/1QZHCvCWMb
— Anton Vanha-Majamaa (@aavama) 18. helmikuuta 2015
Hirviniemi itse muuten kommentoi kohtausta sanoilla ”ihan perus kolmen kimppa”. Sami Hedberg sanoi, että se oli ”hullua heittäytymistä”.
Kohtaus on jo itsessään inhottava, mutta kamalamman siitä tekee viitekehys, jossa se esitetään. Luokkakokous kuvaa kolmen kiimaisen keski-ikäisen miehen maailmaa, joka on yhtä raiskausfantasiaa. Jokainen vastaantuleva nainen penetroidaan katseella ja likaisilla kommenteilla lupaa kysymättä – oli kyse sitten poikaystäväänsä tienposkessa odottavasta teinitytöstä, salilla kuntoilevista nuorista naisista tai ihan liian tiukkaan toppiin ahdetusta ”hoitajasta” (Satu Silvo). Jälkimmäisestä Antti (Hedberg) ottaa jopa valokuvan runkkausmateriaaliksi. Koska hän to-del-la-kin voi tehdä niin.
Luokkakokous mehustelee sillä, miten miehet voivat syödä katseillaan ja puheillaan ja kameroillaan ja surullisilla peniksillään naaraslihan ympäriltään – eikä heitä voi edes käyttää seksuaalisesti hyväksi! Win-win!
JVG:n elokuvaa varten tekemässä kappaleessa voihkitaan, että ”tekis mieli mennä ton mimmin äässii riskillä hieroo”. Niin, jos vaikka tykkäisi.
Tietenkään Luokkakokouksen mieskuva ei ole ”ihanteellinen”. Se tekee pilaa päähenkilöistään, asettaa heitä epäotollisiin tilanteisiin, tekee heistä rumia ja noloja. Eritoten Niklas sohlaa alituiseen: värjää naamansa ruskeaksi hiusvärillä, ajelee kiveksensä kirkkaanpunaisiksi ja jättää ne lauteiden väliin, ottaa huumeita ja pitää nolon puheen.
Tämä on kuitenkin vain yksi, erittäin tehokas tapa ylläpitää sukupuolihierarkiaa valtavirtaviihteessä. Puhuin taannoisessa Näköradion lähetyksessä siitä, kuinka yhdysvaltalaisessa sitcomissa mies (Ray Romano, Doug Heffernan, Joey) kyllä mokailee, mutta juuri tämä epätäydellisyys antaa hahmolle tilaa kehittyä. Nainen (vaimo, äiti, tyttöystävä) on stagnantti moraalipaalu, jota vasten miehestä tehdään kokonainen, paikasta A paikkaan B liikkuva henkilö.
”Luokkakokous esittää mieshahmonsa huonossa valossa” on argumentti, joka on helppo ampua alas. Mieshahmon valta on juuri siinä, että se saa olla epäviehättävä ja nolo. Tämä on suunnaton etuoikeus ja syy siihen, miksi juhlituista komediantekijöistä valtaosa on miehiä. Ja siihen, että Roseannea (1988–1997) pidettiin liki anarkistisena. Se esitti ensimmäisen naispuolisen sitcom-päähenkilön, joka ei täyttänyt yleisiä kauneusihanteita.
Luokkakokous (jota Suomen Elokuvasäätiö muuten tuki 450 tuhannella eurolla) haluaa tietenkin uskotella kertovansa ennen kaikkea kolmen miehen välisestä ystävyydestä. Siksi sen hahmot huutavat ”jätkät hei!” minuutin välein (välillä myös ”hei jätkät”, tai ”nyt äijät hei!”). Paljon tapahtuu sitä, että nämä ”jätkät” etsivät toisiaan baarissa, ja ovat että ”mihin se jätkä nyt meni”, ja sitten taas menevät jonkun ”mirrin” matkaan ja vähät välittävät toistensa ongelmista (paitsi, kun ne liittyvät ”mirrin” saantiin).
Miesten välinen ystävyys on Luokkakokouksessa sitä, että ”nyt vedetään himmeet pleksit” ja sitten mennään taas ”nahkakukkaron” perässä. Ihan kuin Frederik, jonka elokuvassa sanotaan jyystävän parikymppisiä vielä 70-vuotiaanakin. Etukäteen elokuvasta tehdyt lehtijututkin keskittyvät lähinnä misseihin ja naintiin. Ja sitten on cameot kahdelta kansakuntamme ykkös-alfauroolta, Tommi Läntiseltä ja Sauna-Timolta (!!!).
Lopussa todetaan, että pitäisi nähdä useammin.
Anteeksi kun olen tosikko, mutta minä toivon kyllä hartaasti, ettei kukaan näkisi näitä tyyppejä edes sitä ekaa kertaa.
Anton Vanha-Majamaa 
Vastaa