Joulukalenteri – 23. luukku

Matthew McConaughey True Detectivessä (2014-)
Matthew McConaughey True Detectivessä (2014-)

Tähän joulukalenteriin poimin kuluneelta kalenterivuodelta 24 tärkeää elokuva-asiaa, yhden päivässä. Kyse ei ole ”vuoden parhaat”-listauksesta, sillä liikaa nimikkeitä on vielä näkemättä. Siihen palaan siis tuttuun tapaan vuodenvaihteessa.

23. luukku – Matthew McConaughey

McConaissancesta on puhuttu jo pitkään, mutta tämänkin blogin puitteissa on todettava Matthew McConaugheyn muodonmuutoksen olleen viime vuosien ällistyttävintä antia. Hänen antautumisensa Dallas Buyers Club -elokuvan AIDS-sairaan homofoobikon rooliin hakee vertaistaan. Sen lisäksi tammikuussa käynnistyi HBO:lla kahdeksanosainen True Detective, jossa McConaughey sommitteli työlleen omistautuneen etsivän Rust Cohlen kahdesta eri suunnasta: nuorena ja inspiroituneena, sekä vanhana ja pakkomielteisenä. Samoihin aikoihin pyöri meillä teattereissa The Wolf of Wall Street, jossa McConaugheylla oli pieni mutta tärkeä, totaalisen vimmainen sivurooli päähenkilölle ”kaiken” opettavana pörssihaina. Viimeisin täysosuma oli Christopher Nolanin tieteiseepos Interstellar, jossa näyttelijä osoitti luovan hulluutensa skaalautuvan 200 miljoonan dollarin suurelokuvaan sopivaksi. Tarkkaan roolinsa tätä nykyä valitseva McConaughey nähdään näillä näkymin ensi vuonna vain yhdessä elokuvassa. Gus Van Santin huippuodotettu Sea of Trees sijoittuu Fuji-vuoren juurella sijaitsevaan kuuluisaan itsemurhametsään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s