
Tähän joulukalenteriin poimin kuluneelta kalenterivuodelta 24 tärkeää elokuva-asiaa, yhden päivässä. Kyse ei ole ”vuoden parhaat”-listauksesta, sillä liikaa nimikkeitä on vielä näkemättä. Siihen palaan siis tuttuun tapaan vuodenvaihteessa.
18. luukku – Hans Zimmer
Hans Zimmer sävelsi tänä vuonna musiikit neljään kokoillan elokuvaan. Niistä kolme ensimmäistä – Winter’s Tale, Son of God ja The Amazing Spider-Man 2 – olivat unohdettavaa huttua, mutta neljäs saattaa vielä jäädä elokuvan kanonisoituun historiaan. Interstellar oli moniongelmainen, ideoiltaan kömpelö ja kieleltään pliisu, mutta parhaimmillaan se oli silti hämmästyttävintä tieteisfantasiaa sitten 2001: Avaruusseikkailun. Näin elokuvan kahdesti, ja toisella kerralla imin aivan erityisesti itseeni sen audiovisuaalista suuruutta. Sitä olen näytösten jälkeen toisintanut Hans Zimmerin mieletöntä ääniraitaa Spotifysta luukuttamalla. Se on samaan aikaan suureellinen ja intiimi, kaukana The Dark Knigthin tai Inceptionin aggressiivisesta jyskystä. Cornfield Chasen mieletön syntikkakuvio on pulssianostattavimpia musiikkiteemoja elokuvassa hetkeen, ja Stayn kipuilevat jouset saavat yhä tipan linssiin. En tiedä, kuinka tämä toimii sellaiselle joka ei elokuvaa ole nähnyt, mutta suosittelen testaamaan. Tässä Spotify-linkki.
Vastaa