
HBO:lla muutama viikko sitten jatkunut, yhdysvaltalaisen uutistoimituksen arkea seuraava The Newsroom on alusta asti ollut asenteiltaan tunkkainen, kuten on jo aiemmin käynyt ilmi. Eilen aamulla HBO Nordiciin ilmestynyt uusin jakso (kausi 3, jakso 5) oli silti kaikilla mahdollisilla mittareilla pohjanoteeraus. Internetin tv-siipi hajosi siihen heti ensiesityksen jälkeen.
Seuraa pieniä spoilereita yhdestä piskuisesta sivujuonesta.
Jaksossa opiskelija raiskataan kampusalueella. Kun tästä ei seuraa rikostutkintaa, laittaa rikoksen uhriksi joutunut Mary (Sarah Sutherland) pystyyn sivuston, jolla opiskelijat voivat raportoida raiskauksista sekä jakaa syyllisistä valitsemiaan tietoja.
Eräs ACN-uutistoimituksen Tietäjistä, tässä tapauksessa Don (joka ei vieläkään tee oikein mitään tärkeää sarjassa, mutta hän on yhä enemmän yksi päähenkilöistä), etsii Maryn käsiinsä ja kertoo tämän toimineen väärin. Hänen mielestään asian puiminen julkisesti on huono idea, koska se vain ruokkii nettitrollien harjoittamaa slut-shamingia. Tällaiset asiat on Donin mielestä määrä ratkoa oikeussalissa. Jos rikossyytettä ei tule, täytyy uhrin vain purra hammasta. ”Kosto ei ole riittävä motiivi”.
Ja koska eihän aina voi edes tietää, onko oikeasti raiskattu vai ei! Syytetyltä voi puheiden vuoksi jäädä vaikka lääkisstipendi saamatta. Donin luotto Oikeuteen – ja oikean sekä väärän mustavalkoisuuteen – on häkellyttävän sokeaa ottaen huomioon, että kyseessä on ”huipputoimittaja”. Sellainen, jonka pitäisi törmätä oikeusjärjestelmän kankeuteen jatkuvasti.
Don vertaa Maryn tekemisiä kostopornoon (engl. ”revenge porn”). Siis siihen, kuinka eron tai riidan myötä kumppanisi saattaa laittaa nettiin arkaluontoista aineistoa sinusta ilman suostumustasi. Ihan oikeasti.
Hahmo puhuu tietenkin sarjan kirjoittajan Aaron Sorkinin äänellä. Sorkin on rikasta valkoista eliittiä. Hänen maailmassaan naiset ovat naisia ja miehet rationaalisia. Hänen mahongilta ja Viagralta haisevalle maailmalleen ailahtelevat naiset ovat uhka. The Newsroom on pullollaan näytteitä siitä, kuinka naistoimittajat menevät tunteidensa ehdoilla ja tekevät siten virheitä. Viime jaksossa Hallie kirjoitti viraalihitiksi päätyneen kitkerän ja henkilökohtaisen parisuhdekolumnin, ”koska oli vihainen”.
Donin (ja Sorkinin) kommentit olisivat raiskaustapauksessa ihan ok, jos vastapuolella olisi toinen toimittaja. Silloin he voisivat käydä hetkisen ajankohtaisdraaman elkein kiivaan keskustelun, jonka myötä näkemys jalostuisi hienostuneemmaksi – ja tuo järjetön kostopornoanalogia olisi unohdettu. Se ei jäisi sarjan viralliseksi totuudeksi.
The Newsroom on kuitenkin sellainen hektinen ajankohtaisdraama, jossa keskustelun sijaan saarnataan. Tässä tapauksessa Don saarnaa Marylle. Jälkimmäinen yrittää puolustautua, mutta hän ei voi, koska Don on Sorkin ja Sorkin on The Newsroom. Ja The Newsroom on sitä mieltä, että vakavan rikoksen tuominen julki on ”kostamista”. Ikään kuin uhrin ainut motiivi olisi saada ”näpäytettyä” takaisin. Ikään kuin uhri ajattelisi sitten olevansa ”sujut”. Näkökulma on järkyttävän alentava.
The Newsroom on aika haka puimaan jo tapahtuneita asioita ja osoittamaan, miten ne olisi pitänyt käsitellä. Kongressivaalit, Edward Snowden ja Bostonin pommi-isku ovat tällaisia asioita. Ne ovat tulleet ja menneet.
Kampusraiskausten kohdalla se ajaa ojaan. Aihe on liian tuore (vaikka sitä on tapahtunut niin kauan kuin on ollut kampuksiakin) ja liian epämääräinen: siitä ei ole vielä ehdottoman ”oikeaa” tapaa keskustella (mutta monta väärää). Siksi Sorkinin sarja huitoo pimeässä. Rehellisimmillään se osoittaa olevansa täysin pihalla, ja samalla hirvittävän ylimielinen sekä elitistinen. Tähän päälle ladotaan vielä tekijöiden epämääräinen, 1990-lukulainen antipatia internetiä ja ”sivistymätöntä massaa” kohtaan.
Hopeareunus jutulla on, että tämä Aaron Sorkinin egoprojekti päättyy viikon päästä. Hyvästi, The Newsroom. En jää kaipaamaan.
Vastaa