Anton Vanha-Majamaa

Muistan maaliskuussa kävelleeni Narinkkatorin ohi ja ihmetelleeni Kampin etufasadin täyttänyttä videotaulua. Sillä mainostettiin vuotuista Earth Hour -tapahtumaa vetojuhtanaan The Amazing Spider-Man 2 -elokuva. Taululla pyörineessä videossa elokuvantekijät suitsuttivat tapahtumaa, jossa kunkin on määrä tunniksi sammuttaa valot ympäristön vuoksi.

Mietin, kuinka paljon taulun vuokra on maksanut, ja kuinka paljon energiaa loopilla pyörivät kuvat ja valot syövät. Mietin myös, kuinka paljon itse elokuvaan on pistetty rahaa. Jälkimmäiseen internet antaa vastauksen: 200 miljoonaa dollaria.

Mietin, kuinka paljon energiaa olisi säästetty, jos elokuva – joka on vieläpä tosi huono – olisi jäänyt tekemättä. Varmaan enemmän kuin mitä Earth Hourilla vuotuisesti säästetään.

Earth Hour on tietenkin vain hyvä brändi. Sellainen, joka kannattaa lätkäistä oman tuotteen kylkeen. Sellainen, joka kielii vastuullisuudesta, tiedostavuudesta ja hyväsydämisyydestä. Juuri tämän kaltaisia  immateriaalisia merkitysmöykkyjä tässä hitaasti luhistuvassa maailmassa kannattaa kierrättää.

Tässä ajassa päätökset ovat ennen kaikkea kulutuspäätöksiä. Vasta eilen ostin WC-paperia, jonka pakkaus komensi: ”OSTA JA VAIKUTA”.

Ja vasta pari viikkoa sitten maailman hirvein projekti Band Aid kokoontui taas auttamaan afrikkalaisia – tällä kertaa Ebolan hoidossa. Taudin, jonka leviäminen olisi voitu ennaltaehkäistä, jos rahaa olisi laitettu Länsi-Afrikkaan ajoissa, mutta jollaisille ei koskaan tehdä mitään ennen kuin länsimaat ovat ”uhattuina”. Ja josta ei ennen sitä olisi saatu vetojuhtaa jouluisalle sinkulle, jolla esiintyy liuta maailman hirveimpiä artisteja. Aiheesta vaahtosi superansiokkaasti Neil Kulkarni blogissaan.

Tiesitkö muuten, että Euroopassa useampi ihminen on ollut naimisissa Matti Nykäsen kanssa kuin kuollut Ebolaan? Että kuka sitä apua täällä eniten kaipaa?

Samaa sarjaa on klassinen, Slavoj Žižekin A Pervert’s Guide to Ideology -dokumentissaan mainitsema esimerkki Starbucksista. Globaali kahvihirviö nyhtää tuotteistaan silmitöntä ylihintaa, mutta koska hintaan on laskettu mukaan lahjoitus jollekin maalle tai maanosalle tai järjestölle tai kulkutaudille, on ylihinta perusteltu. Voimme ostaa kuuden euron pumpkin spice latten ja tuntea hyvää mieltä: painottaa sitä, että summasta esimerkiksi 10 senttiä menee Etiopiaan, ja sivuuttaa sen, millaisella riistolla itse tuote on valmistettu.

Samaan tapaan H&M leveilee sillä, että se Bangladeshin (PR-)katastrofin jälkeen siirsi tuotantonsa Etiopiaan. Siellä he voivat maksaa keskiarvoa korkeampaa palkkaa työntekijöilleen. Tiedätkö, paljon se on kuussa? Jaksatko ottaa selvää?

Et. Mutta jos H&M tarjoaa ”eettisesti tuotettuja” vaatteita, ostat niitä mieluusti. Ostaminen on helpompaa kuin asioiden selvittäminen.

Brändeistä puheen ollen, toinen potentiaalinen brändi aloittaa toimintansa ylihuomenna 28.11. Sen nimi on kansanliike.fi. Kyse on ”anna hyvän kiertää”-tyyppisestä kampanjasta, jonka idea on koota kaikkien hyväntekeväisyysretostelut saman #kansanliike-hashtagin alle. Samaan tapaan kuin juuri nyt toteutuva, epäilyttävää ajattelua osallistujissaan paljastava #HeForShe-kampanja.

#Kansanliike’n taustalla on FB-kampanjasta virinnyt, joukkorahoituksella elokuvaksi paisunut elokuva Autolla Nepaliin – Unelmien matka. Siinä muutama ”ihan tavallinen suomalainen nuori jätkä” ajaa pakettiautolla Nepaliin hakemaan paikallisten tekemiä koruja. Idea on myydä ne Suomessa eteenpäin ja lähettää voitot takaisin kotimaahan. Ennen kaikkea rahalla on haluttu auttaa paikallisia kastittomia, jotka ovat 1960-luvulla hyljätyssä, mutta edelleen epävirallisesti aktiivisessa yhteiskuntajärjestyksessä pahnanpohjimmaisia.

Hanketta on sinänsä vaikea kritisoida, koska tekijät ovat kovaan ääneen rummuttaneet kaikkien lipputulojen menevän lyhentämättömänä Nepaliin. Tekijät ovat myös synnyttäneet konkreettisen someliikkeen (FB-sivusto, jonka kautta heidän projektiaan voi seurata), joka ainakin elokuvan mukaan on johtanut uuteen kastittomien koulurakennukseen sekä viiteen futispalloon.

Skeptisesti tulee silti suhtautua siihen, millä tavalla elokuva todella on ”muuttanut maailmaa”. Kuten Kalle Kinnunen huomasi, uusi koulurakennus on seiniä ja koulupukuja myöten kuin Teliasoneran omistaman Ncell-operaattorin mainos. Kolmikko on tuonut alueelle ison yrityksen, joka on dokumentista saanut rahallisesti mitättömällä panostuksella itselleen promoa.

Konkretiaa jätkien dokumentti ei tarjoa. Emme tiedä, millainen sopimus uudesta koulurakennuksesta on tehty, tai onko esimerkiksi opetushenkilökuntaa lisätty. Onko palkkoja parannettu? Onko koulurakennusta luvattu kunnostaa tarpeen vaatiessa? Ja ennen kaikkea: onko näillä pienillä yritysten rahoittamilla eleillä ollut vaikutusta itse systeemiin?

Veikkaan, että ei juuri. Siksi jätkät nykyisen trendin mukaisesti korostavat yksilön vastuuta. Jos jokainen tekee hyvää ja osallistuu näihin talkoisiin, on maailma parempi paikka. Ja isot yritykset kannattaa kritiikittömästi ottaa messiin.

Nepalilaiset/afrikkalaiset/kaikki köyhät ja sensemmoiset ovat meidän jokaisen vastuulla. Nyt aloitetaan tää somekampanja. Muistakaa käyttää hashtagia #kansanliike. Suom– eikun siis kehitysmaat nousuun!

Autolla Nepaliin – Unelmien matka ensi-illassa 28.11.2014. Hyväntekeväisyys (kuten WC-paperiostokset) kannattaa siitä lähtien tehdä kansanliike.fi-sivuston kautta. Muista käyttää hashtagia #kansanliike.