Night Visions Maximum Halloween 3014: kolme poimintaa

Kevin Kolsch & Dennis Widmyer: Starry Eyes (2014)
Kevin Kolsch & Dennis Widmyer: Starry Eyes (2014)

Night Visionsin ohjelmistossa oli taas vaikka mitä. Genre-elokuva elää ja voi hyvin, vaikka helmien seassa onkin soraa. Näkemistäni ainakin Debug, The Harvest ja The Voices olisivat voineet jäädä näkemättäkin.

Escape from Tomorrowista on jo kirjoitettu niin paljon, että sivuutan sen maininnalla: kyseessä on pieni ja kömpelö guerrilla-elokuvaamisen taidonnäyte, joka kannattaa katsoa kunhan se ilmestyy esimerkiksi Netflixiin. Kelpo Nightcrawler pyörii paraikaa teattereissa, Ruotsalainen hetki saa ensi-iltansa tällä viikolla (menkää katsomaan! se on hyvä!) ja David Cronenbergin loistavaan Maps to the Starsiin palataan ensi vuoden puolella kun teatteriensi-ilta lähestyy (korjaus: Future Film ilmoitti juuri ensi-illaksi jo 5. joulukuuta!).

Allaolevat kolme elokuvaa ansaitsivat (puutteineenkin) maininnat juuri nyt.

Alexandre Bustillo & Julien Maury: Aux yeux des vivants (Among the Living)

Alexandre Bustillon ja Julien Mauryn kolmas pitkä elokuva alkaa silmäniskulla: juoppomiestään ruokkiva, viimeisillään raskaana oleva nainen iskee itseään leipäveitsellä vatsaan, surmaten itsensä sekä syntymättömän lapsensa. Viittaus Bustillon ja Mauryn seitsemän vuoden takaiseen mestariteokseen Á’l’intèrieur on kuin itse veriteko: suora ja voimallinen. Nainen on Béatrice Dalle, joka näytteli edellämainitun elokuvan antagonistia.

Intertekstuaalisuudet eivät tähän pääty. Hurmeisen avausjakson jälkeen Bustillo ja Maury vievät elokuvansa Stand by Me -henkiseen maisemaan, jossa kolme 14-vuotiasta poikaa tekee kolttosia koulussa ja sen pihalla. Kolmikko karkaa ruokatunnilla pellolle polttamaan tupakkaa ja päätyy hylättyyn elokuvalavasteeseen. Siellä viitekehys vaihtuu The Texas Chainsaw Massacren ja Pyhäinpäivän sesonkikauhuun: saastainen, irvokkaisiin naamioihin sonnustautunut latoväki pitää Halloween-henkisten lavasteiden alla vankinaan ruhjottua naista.

Lapset pakenevat paikalta, mutta heitä seurataan. Viimeinen kolmannes on hiljaisten käytävien, seinille laskeutuvien varjojen ja narisevien lattialautojen vuoropuhelua. Murhaaja käy tehokkaasti läpi kaksi ensimmäistä mukulaa. Kolmas aiheuttaa jo vähän vaikeuksia.

Alexandre Bustillo & Julien Maury: Aux yeux des vivants (2014)
Alexandre Bustillo & Julien Maury: Aux yeux des vivants (2014)

Aux yeux des vivantsissa näkyy kauhufanien kädenjälki. Se on pullollaan pieniä silmäniskuja genren tuntevalle katsojalle. Ne ovat vuoroin kuvallisia, vuoroin juonellisia; hillbilly-estetiikka on yhdysvaltojen takapajuloista kampeavan verisyltyn vakikuvastoa, hahmojen järjetön tapa paeta yläkertaan ja piiloutua sängyn alle tai vaatekomeroon taas tuttua miljoonasta teinislasherista. Viittaukset ovat paperilla hauskoja, ja tekijöiden halussa naittaa eri genret yhdeksi visvaiseksi kauhunkierteeksi on jotain viehättävän 2010-lukulaista. Kun kaikki on jo dogmaattisen genre-elokuvan puitteissa sanottu ja tehty, lajityypin konventioilla pilailu vapauttaa.

Bustillo ja Maury kompastuvat kuitenkin omaan matalaotsaisuuteensa. Aux yeux des vivants ei missään vaiheessa ole niin hauska eikä toisaalta niin pelottava kuin vaikkapa Sam Raimin riemastuttava kauhusatu Drag Me to Hell (2011). Ranskalaiselokuvan mystinen tappaja on lopulta kuin taskulaskimella näpytelty keskiarvo niistä asioista, joita katsoja voisi pitää pelottavana. Keskiarvoissa on harvoin mitään hauskaa.

Lapsekasta nautintoa voi silti saada tavasta, jolla ohjaajat yrittävät kumartaa kaikelle aiemmin näkemälleen. Lopputulos tuottaa yksittäisiä vahvoja hetkiä ja lupauksen siitä, että nyt kun kaikki lajityypin kliseet on kierrätetty, voivat ohjaajat seuraavaksi tehdä jotain aivan muuta.

Ti West: The Sacrament

Found footage -genreä edustava The Sacrament on fiktiota, mutta taustalla on Jonestownin vuoden 1978 verilöyly. Tuolloin Jim Jonesin johtama Kansan Temppeli -liike päätyi joukkoitsemurhaan, jossa henkensä menetti yli 900 lahkon jäsentä.

Sam, Jake ja Patrick (AJ Bowen, Joe Swanberg ja Kentucker Audley) ovat Vice-lehden toimittajia, jotka matkaavat nimettömäksi jäävään Afrikan valtioon tekemään juttua siellä elävästä yhdysvaltalaisyhteisöstä. Yksi sen jäsenistä on Patrickin sisko Caroline (Amy Seimetz). Periltä löytyy rauhaa, omavaraisuutta ja ihmisrakkautta kunnioittava suurleiri, jota kuitenkin vartioidaan konekiväärein.

Yhteisön auvoon tulee säröjä illan pimetessä. Sen karismaattinen johtaja (Gene Jones), johon viitataan vain Isänä, on ehdollistanut seuraajansa uskomaan ulkomaailman pahuuteen. Kun korruptoitunutta mediaa edustavat Vice-toimittajat utelevat liikoja, äityy Isä toteuttamaan suunnitelmansa viimeisen vaiheen. Siihen kuuluu jokaiselle jaettava myrkkymukillinen.

Ti West: The Sacrament (2013)
Ti West: The Sacrament (2013)

Jos olet nähnyt Ti Westin pari edellistä elokuvaa, The House of the Devilin (2009) ja The Innkeepersin (2011), olet aika hyvin perillä hänen filosofiastaan. West ei ole kiinnostunut halvasta säikyttelystä, eikä hän kumartele isoja yleisöjä. The Sacrament on toteutettu found footage -tyyliin, koska tarina edellyttää sitä – ei, koska se olisi muodikasta tai edullista. Vicen kaltaisen oikean supertunnetun brändin tuominen mukaan ei ole (ainoastaan) markkinakikka, vaan se lisää elokuvaan aitouden tuntua.

The Sacrament ei pelottele vaan painostaa. Sen kauheimmat asiat koetaan kirkkaassa päivänvalossa isoilla aukeilla. Kauhu tulee siitä, mihin kaikkeen ihminen on kykeneväinen, kun se ensin painetaan tarpeeksi ahtaalle, ja sitten tarjotaan uskon kaltainen utopistinen pakotie.

Kuten todettua, Ti West ei tee elokuvaansa helpoksi. The Sacrament ei tarjoa lajityypilleen ominaista hyppyytystä, jossa kamera heiluu ja tyypit ryntäilevät ympäriinsä. Se haluaa näyttää niin paljon kuin voi, ei peitellä tyhjyyttään viuhuvalla mössöllä.

West ei hyvistä aikeistaan huolimatta pääse koskaan ihan maaliin asti. The House of the Devil jäi tylsäksi genrepastissiksi jolla kesti ikuisuus käynnistyä. The Innkeepers pidätteli sekin jännitystään liian pitkään ja sitten laukaisi sen tavalla, joka tuntui tahattoman tehottomalta.

The Sacramentin rytmitys on niin ikään pielessä. Kun lopulta tunnin kohdalla alkaa ”tapahtua”, kaikki on hetkessä ohi. Siitä puuttuvat lopulta kaikki ne punchit, joista Vicen jutut tunnetaan.

Kevin Kolsch & Dennis Widmyer: Starry Eyes

Liki joka kuvassa esiintyvä Alex Essoe kannattelee kokonaisvaltaisella suorituksellaan sysimustana komediana etenevää kauhukertomusta nuoresta näyttelijänalusta, joka aprikoi henkisten ja fyysisten uhrausten mielekkyyttä tähteyden kynnyksellä.

Pitkään kuvioissa olleen, vähän jo unohtuneen kauhutuotantoyhtiön niljakas tuottaja (Louis Dezseran, joka olisi kotonaan David Lynchin inhottavimmissa visioissa) tarjoaa Sarahille (Essoe) uutuuselokuvansa pääroolia. Vastalahjana hän vaatii sielun ja ruumiin. Sarah ei voi olla tarttumatta täkyyn. Työ pikkutuhmassa pikaruokalassa on kamalaa ja näyttelijäkommuunin joukkopaine sietämätön. On pakko erottautua muista ja päästä eteenpäin. On pakko oikeuttaa se, että on käyttänyt niin monta vuotta epätoivoisen unelman perässä juoksemiseen.

Seuraa Sarahin asteittainen ja järkyttävä vajoaminen hulluuteen. Syöksy näkyy paitsi henkisenä myös fyysisenä romahduksena. Kuvankaunis, täydellisellä hammasrivistöllä hymyilevä kaunotar lakkaa olemasta. Syylät, hiertymät ja haavaumat peittävät kehon. Muutos on Black Swanin (2010) vastaava, mutta lopputulos ei ole joutsen, ei edes ruma ankanpoikanen.

Kevin Kolsch & Dennis Widmyer: Starry Eyes (2014)
Kevin Kolsch & Dennis Widmyer: Starry Eyes (2014)

Genre-entusiastille Starry Eyes on riittävän retro ja riittävän tätä päivää. Sen ääniraita on kolkko ja kasari á la Carpenter, ruumiskuvasto varhaista Cronenbergia, intiimistä ahtaaksi vaihteleva mise-en-scéne ehkä polanskimainen. Alkupuolen absurdi järjettömyys tekee olon vaikeaksi, loppupuolen järjetön väkivalta inhottaa. Kolsch ja Widmyer laittavat päähenkilönsä tekemään asioita, joita en muista koskaan nähneeni.

Alex Essoe tekee päähenkilön nahoissa ikimuistoisen suorituksen. Täydellinen skaala ulottuu kiusallisen vaisusta koekuvauksesta sitä seuraaviin järjettömiin raivareihin ja lopun mielipuolisuuteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s