Anton Vanha-Majamaa

Parhaasta elokuvasta kisaa tänä vuonna yhdeksän nimikettä.

Niistä vakavia ehdokkaita ovat oikeastaan vain ne, jotka ovat saaneet myös ohjausehdokkuuden – loput ovat mukana, koska Oscar-ehdokkuudella voidaan pumpata vielä lisäkatsojia lippuluukuilla.

Ohjaajan perässä suluissa tämän henkilökohtaiset ehdokkuudet ja voitot, elokuvan perässä taas sen kokonaisehdokkuusmäärä.

Paras elokuva:

Her (5 ehdokkuutta)

Spike Jonzen odotettu uutuusohjaus ei ole pettänyt kriitikoita, vaikka suuria yleisöjä se ei olekaan löytänyt. Omalaatuinen ja ajankohtainen tarina tekoälyynsä rakastuvasta erakosta (Joaquin Phoenix) ei ole saanut riittäviin hypeä ympärilleen, jotta sen voittoa voisi pitää mitenkään todennäköisenä.

Philomena (4 ehdokkuutta)

Ahkerana pysyttelevän Stephen Frearsin brittidraama luostarissa kasvaneesta naisesta (Judi Dench), jonka aviottoman lapsen katolinen kirkko kauppaa Yhdysvaltoihin, on pehmeä ja perinteinen. Steve Coogan, jota nähtiin viime vuoden aikana Suomen valkokankailla useasti ja hyvin erilaisissa rooleissa, on varma roolissaan nöyryytettynä entisenä kv-toimittajana, joka lähtee päähenkilön kanssa etsimään tämän jälkikasvua. Pääosa on kuitenkin täysin Denchin.

Neljä ehdokkuutta ovat Philomenalle jo voitto itsessään. Sovitetusta käsikirjoituksesta se periaatteessa voisi palkinnon voittaakin, mutta muissa kategorioissa on liikaa kilpailua.

Captain Phillips (6 ehdokkuutta)

Paul Greengrassin ohjaama Captain Phillips kertoo tositarinan somalimerirosvojen kaappaamasta amerikkalaisesta rahtialuksesta. Greengrassilaisen kalsea trilleri nojaa rationaalisen kapteenin (Tom Hanks) ja epätoivoisen merirosvopäällikön (Barkhad Abdi) väliseen mittelöön. Asetelma on koko ajan äärimmäisen räjähdysherkkä: kaappaajat eivät koskaan aivan tiedä, miten toimia, mutta aseellinen ylivoima vie heidät lähelle onnistumista.

Elokuva hyötyisi siitä, että Greengrass ja käsikirjoittaja Billy Ray (joka adaptoi tässä Phillipsin kirjaa tapahtumista) avaisivat köyhän somaliväestön ahdinkoa globaalissa yhteiskunnassa. Tekijät ovat kuitenkin enemmän kiinnostuneita päähenkilönsä ihmeellisestä selviytymisestä kuin syistä ja seurauksista tapahtuneeseen. Elokuvan tiivis ja klaustrofobinen toinen puolisko on kerronnallisesti vahva ja vakuuttava.

Greengrassia arvostetaan elokuvapiireissä vahvana ja omaleimaisena ohjaajana. Hänen tyylinsä tunnistaa kaukaa. Se on etu palkittaessa parasta ohjausta, mutta siitä elokuva ei ole ehdolla. Se ei myöskään ole niin painava ja poikkeuksellinen, että se ansaitsisi parhaan elokuvan palkintoa.

Dallas Buyers Club (6 ehdokkuutta)

Jean-Marc Valléen ohjaama, tositapahtumiin perustuva Dallas Buyers Club ei elokuvana kuulu kilpasarjan onnistuneimpiin. Se on hyvin tavallinen tarina hyvin erityisistä ihmisistä, ja seisoo tai kaatuu näyttelijöidensä, sekä Valléen näyttelijäohjauksen, mukana. Onneksi tämä osasto on kunnossa.

Matthew McConaugheylle elokuva on suuri taiteellinen voitto, aito ja kokonainen päähenkilö johon hän voi ladata kaiken sen, josta hän on viime vuodet antanut viitteitä. Hän ja Jared Leto saavat elokuvasta omat tunnustuksensa, ja se riittää. Dallas Buyers Club on hyvä elokuva, mutta ei poikkeuksellinen.

Paras elokuva & Paras ohjaus:

David O. Russell (5 ehdokkuutta) / American Hustle (10 ehdokkuutta)

Viimeksi vuosi sitten mainion Silver Linings Playbookinsa kanssa Oscareissa kilvanneen David O. Russellin pikavauhtia valmistunut uutuus saattaa yhteen paljon ohjaajalle tuttuja näyttelijöitä. Hustle onkin laskelmoitu sellaiseksi laatunäyttelijöiden viihdyttäväksi ensemble-ilotteluksi, josta kaikki ison profiilin nimet saavat omat palkintoehdokkuutensa.

Ei siis ihme, että elokuva kisaa juhlissa peräti kymmenessä kategoriassa. Voittoon on kuitenkin laihat mahdollisuudet yhdessäkään, sen verran päätön ja hengetön sekoilu on kyseessä. Kun päähenkilöihin ei saa mitään samastumispintaa ja juonen koukerot ovat hyvin pinnallista vedättämistä, ei ohjauksesta tai varsinkaan parhaasta elokuvasta voi palkintoa odottaa. Russell palannee kemuihin piakkoin, toivottavasti paremmalla elokuvalla.

Alexander Payne (6 ehdokkuutta, 2 voittoa) / Nebraska (6 ehdokkuutta)

Kahdesti parhaasta käsikirjoituksesta (Sideways ja The Descendants) Oscarilla palkitun Alexander Paynen kuudes pitkä elokuva on kilpasarjan pienimuotoisin nimike. Se on piskuinen mustavalkoinen draama isästä, pojasta ja lottovoittohuijauksesta keskilännen mustavalkoisessa maisemassa.

Ohjaajansa ehkä vähäeleisin draama esittäytyy kuin muistopuheena taakse jääneelle Yhdysvalloille. Dementiassaan historiaan jämähtäneen Dernin ja tämän pojan (Will Forte) välinen suhde edustaa suhdetta uuden ja vanhan maan välillä. Phedon Papamichaelin komeat mustavalkokuvat näyttävät ohjaajan kotiseudun keskilännessä paikkana, josta elämä on lipunut pois. Elokuva ei voita Oscareita, vaikka on monella tapaa ohjaajansa hienoin saavutus.

Martin Scorsese (12 ehdokkuutta, 1 voitto) / The Wolf of Wall Street (5 ehdokkuutta)

Leonardo DiCaprion pääosa on koko kolmituntista seksin, rahan ja päihteiden bakkanaalia koossapitävä voima, sellainen tour de force, jollaista olen häneltä vuosia odottanut. Elokuvakin on hyvä, ohjaajansa paras sitten Bringing Out the Deadin (1999), tai jopa Casinon (1995). Jos Scorsese ei olisi voittanut Oscaria Departedista, tulisi palkinto tällä varmasti.

Scorsese kuitenkin voitti Oscarin, ja The Wolf of Wall Street taitaa sittenkin olla vähän liian rankka ja raflaava elokuva Oscar-raadille. Sen kuvasto prostituoidun perseestä imaistuine kokkeleineen ja allaskemuissa heilutelluine helikoptereineen on liikaa, vaikka hyperaktiivinen kuvasto palveleekin tässä Wall Street -vedätyskuplan pahantekijöiden ja uhrien tarinaa paremmin kuin missään aiemmin. Hieno, hieno elokuva kuulunee gaalan suuriin häviäjiin.

VOITTAJA: Alfonso Cuarón (6 ehdokkuutta) / Gravity (10 ehdokkuutta)

Alfonso Cuarónin vuosia valmistelema tieteisseikkailu huimaa toteutuksellaan. Uusimmalla teknologialla mahdollistettu 3D-elokuva on virkistävän tiivis, hahmogallerialtaan kapea tutkielma selviytymisestä äärimmäisissä olosuhteissa. Sandra Bullockille se on näyttelijänä haaste, jonka hän selvittää kunnialla.

Gravityn suurimmat ansiot ovat siinä salakavalassa tavassa, jolla se tartuttaa esittämänsä ruumiskokemukset katsojaan. Painottoman tilan lainalaisuuksiin tottuu katsojana niin, että kun painovoima viimein puuttuu peliin, lysähtää katsoja päähenkilön mukana kanveesiin. Oman itsensä kantaminen ei ole koskaan ollut näin raskasta. Tieteiselokuvan on vaikea pärjätä Oscareissa, mutta niin paljon enemmän on Gravity, että parhaasta ohjauksesta se saa pystinsä.

VOITTAJA: Steve McQueen (2 ehdokkuutta) / 12 Years a Slave (9 ehdokkuutta)

Steve McQueenin elokuva orjuuteen kidnapatusta vapaasta miehestä on koskettava, mutta väistää ansiokkaasti sentimentaalisuuden ja saarnaavuuden. Samalla se nostaa esiin kysymyksen siitä, miten orjuuden kokemus voi olla erilainen mies- kuin naisorjalle. Tämä intersektionaalinen vire tuo elokuvaan sellaista painokkuutta, joka lahjattomamman käsissä toteutetulta moraliteetilta olisi jäänyt uupumaan.

McQueen veistää paitsi tärkeän kertomuksen Yhdysvaltojen synkästä historiasta, myös sykähdyttävän kauniin, viimeistä freimiään myöten kauniin kuvan ihmisistä, joiden välille valta on jakautunut epätasaisesti. 12 Years a Slave on yksi niistä elokuvista, joka ei edes tarvitsisi dialogia toimiakseen. Siksi se voittaa parhaan parhaan elokuvan palkinnon.