Sivuosakategorioissa nähdään perinteisesti paljon ensikertalaisia. Kuudelle kymmenestä näyttelijästä ehdokkuus on ensimmäinen, vaikka monia heistäkin on totuttu jo pitkään näkemään laadukkaissa elokuvissa. Mukana on myös kaksi elokuvadebyyttinsä tekevää näyttelijää: meksikolaissyntyiselle Lupita Nyong’olle IMDb listaa eteläafrikkalaisen TV-sarjan ja yhden lyhytelokuvan ennen 12 Years a Slavea, limusiinikuskina aiemmin työskenneelle Barkhad Abdille Captain Phillips on ensimmäinen esiintyminen näyttelijänä.
Suluissa näyttelijän ehdokkuudet ja voitot tähän päivään mennessä.
Miessivuosa:
Barkhad Abdi / Captain Phillips (1 ehdokkuus)
Paul Greengrassin ohjaama Captain Phillips kertoo tositarinan somalimerirosvojen kaappaamasta amerikkalaisesta rahtialuksesta. Greengrassilaisen kalsea trilleri nojaa rationaalisen kapteenin (Tom Hanks) ja epätoivoisen merirosvopäällikön (Barkhad Abdi) väliseen mittelöön. Asetelma on koko ajan äärimmäisen räjähdysherkkä: kaappaajat eivät koskaan aivan tiedä, miten toimia, mutta aseellinen ylivoima vie heidät lähelle onnistumista.
Abdin hahmo hyötyisi siitä, että Greengrass ja käsikirjoittaja Billy Ray (joka adaptoi tässä Phillipsin kirjaa tapahtumista) avaisivat köyhän somaliväestön ahdinkoa globaalissa yhteiskunnassa. Elokuva on ehkä enemmän kiinnostunut päähenkilönsä ihmeellisestä selviytymisestä kuin syistä ja seurauksista tapahtuneeseen. Elokuvan tiivis ja klaustrofobinen toinen puolisko asettaa näyttelijöilleen kuitenkin paljon haasteita, joihin he vastaavat vakuuttavasti. Abdi, joka on filmin jälkeen muuttanut Los Angelesiin rakentamaan uutta uraansa, ei voita Oscaria, mutta ehdokkuus on jo aika paljon.
Bradley Cooper / American Hustle (2 ehdokkuutta)
Cooperin roolihahmo American Hustlessa on yksi elokuvan epämiellyttävimmistä. Surkea ja säälittävä, hiuksiaan vimmaisesti kihartava FBI-agentti kulkee tussun perässä kohtauksesta toiseen noloin seurauksin. Richie DiMaso, kuten eivät muutkaan Hustlen hahmot (ehkä Jeremy Rennerin pormestari poislukien), ei tunnu todelliselta. Hän on irrallisten ja pinnallisten piirteiden sumppu, jonka ainut tehtävä tarinassa on toimia vedätettävänä.
Hustle on laskelmoitu sellaiseksi laatunäyttelijöiden viihdyttäväksi ensemble-ilotteluksi, josta kaikki ison profiilin nimet saavat omat palkintoehdokkuutensa. Cooper on heistä vähiten ansaitsevin, eikä missään nimessä voita ensimmäistä Oscariaan.
Jonah Hill / The Wolf of Wall Street (2 ehdokkuutta)
Martin Scorsese käyttää komedianäyttelijänä kannuksensa ansainnutta, sittemmin vakavaan draamaankin sekaantuneen Jonah Hillin repertuaaria The Wolf of Wall Streetissä juuri oikein. Donnie Azoff on vähän enemmän kuin pelkkä koominen sidekick; hahmo, joka tuntuu koko ajan monitasoisemmalta kuin mitä katsojalle näytetään. Kaikin puolin surullinen hahmo.
Niin paljoa hänestä ei kuitenkaan näytetä, että Hill voisi toista ehdokkuuttaan muuttaa pystiksi. Hänelle on usein varattu epäkiitollinen välikevennyksen rooli. Hahmo on myös niin inhottava, etten usko sen vetoavan Oscar-raatiin. Hilliä nähtänee näissä juhlissa kyllä jatkossakin, jos hän jatkaa valitsemallaan tiellä. Ja miksipä ei jatkaisi.
Michael Fassbender / 12 Years a Slave (1 ehdokkuus)
Ainut syy siihen, miksei Michael Fassbender voita Oscaria julman tilanomistajan roolistaan Steve McQueenin 12 Years a Slavessa on oikeastaan se, että hän kilpailee Jared Letoa vastaan. Fassbender, joka on McQueenin elokuvien ohella vakuuttanut noin tusinassa muussa ensi-illassa, on 2000-luvun lahjakkaimpia luonnenäyttelijöitä: tähti, joka suoriutuu niin fyysisestä toimintaroolista (300, Centurion) kuin hienovireisestä draamastakin (Shame, A Dangerous Method). Hän on edelleen oma suosikkini seuraavaksi James Bondiksi.
12 Years a Slaven Edwin Ebbs on häijy, raamattua rintaansa rutistava mutta sitä täysin kaksinaamaisesti tulkitseva ihmishirviö. Hän myös riutuu valitsemassaan positiossa, eikä kykene oikeuttamaan itselleen tekojaan. Ebbs on paitsi julma, myös säälittävä – ja ehkä siksi yllättävän samastuttava. Fassbenderille ehdokkuuksia tulee kyllä lisää aina silloin, kun projektit osuvat sinänsä kapeaan Oscar-nicheen (johon Shame ei kaksi vuotta sitten mahtunut).
VOITTAJA: Jared Leto / Dallas Buyers Club (1 ehdokkuus)
Leton ensimmäinen Oscar-ehdokkuus tulee roolihahmosta, josta löytyy aika monta palkintoharavan piirrettä. Rayon on transsukupuolinen, alipainoinen, huumeriippuvainen AIDS-potilas. Kuten McConaughey Dallas Buyers Clubin pääosassa, myös Leto laittaa itsensä ja fysiikkansa täysin peliin roolinsa vuoksi.
Bändiinsä keskittynyt ja viime vuosina harvakseltaan näytellyt Leto saanee etumatkaa jo uransa vuoksi. Vaikka hänen roolivalintansa eivät aina ole osuneet hyviin elokuviin (puhun tässä nyt tietenkin Mr. Nobodysta), on hän usein sitoutunut niihin lihottamalla (Chapter 27) tai laihduttamalla (Requiem for a Dream) itseään. Tällaisesta Oscar-raati tietenkin tykkää. Leton tulkinta kuolemansairaasta Rayonista on toki hyvä ilman näitä ulkoisia seikkojakin.
Naissivuosa:
Sally Hawkins / Blue Jasmine (1 ehdokkuus)
Mike Leigh’n loistavassa Happy-Go-Luckyssa vakuuttaneen Hawkinsin ensimmäinen Oscar-ehdokkuus tulee ihan näppärästä sivuroolista, joka on kuitenkin täysin alisteinen Cate Blanchettin dominoivalle nimiosalle. Jasminen hössöttävä sisko Ginger on rahaton kahden pojan yksinhuoltajaäiti, joka asuu ”rustiikkisessa” pikkuasunnossa San Franciscossa. Poikaystävinä ovat vuoroin suulas automekaanikko Chili (Bobby Cannavale), vuoroin stereoita työkseen asentava Al (Louis C.K.).
Hawkins on osassaan hyvä, mutta hahmolle ei ole kirjoitettu sellaista irrottelua, joka varmistaisi palkinnon. Mieleen jäävät vuorosanat on varattu yksinomaan Jasminelle, johon katsoja sitoutuu kaikilla emootioillaan: häntä vihataan, rakastetaan, säälitään ja inhotaan. Hawkins ei voita Oscaria.
Jennifer Lawrence / American Hustle (3 ehdokkuutta, 1 voitto)
Viime vuonna parhaasta naispääosasta palkittu Jennifer Lawrence on aivan järjetön löytö. Harva olisi ehkä vielä Winter’s Bonen aikaan uskonut, kuinka monipuolinen, älykäs ja kaikin puolin valmis näyttelijä hänestä vain muutamassa vuodessa kasvaa. American Hustle ei ole erityisen hyvä elokuva, kuten olen jo aiemmin todennut, mutta Lawrence tekee siitä näkemisen arvoisen.
Rooli elokuvan pääkusettajan (Christian Bale) vaimona on herkullinen. Miehensä kotiin sysäämä ja masentuneeksi diagnosoima Rosalyn kuplii inhoa miestään ja tilannettaan kohtaan: rimpuilee irti, mutta nappaa kuitenkin viimeisillä voimillaan taas kiinni. Lawrencen kohtaukset ovat sellaista juhlaa, jota muu elokuva ei vain pysty tarjoilemaan. Lawrence ei voita Oscaria, mutta on kyllä ehdolla taas ihan pian uudestaan. Tänä vuonna saa ensi-iltansa Susanne Bierin ohjaama Serena.
June Squibb / Nebraska (1 ehdokkuus)
Vasta kuusikymppisenä debyyttinsä Woody Allenin Alicessa (1990) tehnyt June Squibb muistetaan ehkä parhaiten Alexander Paynen ohjaamasta About Schmidtistä, jossa hän näyttelee Jack Nicholsonin päähenkilön vaimoa. Paynen ohjauksessa Squibb on nyt ansainnut uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden.
Nebraskassa Squibb on suorapuheinen järjen ääni Bruce Dernin gonahtaneelle Woodylle. Rooli on pieni ja höpsö, äärimmäisen samastuttava ja ääneennaurettavan hauska. On ilo nähdä 84-vuotias Squibb ehdokkaana, eikä häntä varmasti haittaa yhtään, ettei Oscaria tule.
Julia Roberts / August: Osage County (4 ehdokkuutta, 1 voitto)
Roberts on epätasaisessa perhedraamassa yllättävänkin vahva. Barbara on se vähän horjuva järjen ääni, jonka kautta Westonien myrkkyä nielleestä suurperheestä yritetään ottaa selkoa. Hän on kitkerä ja katkera, avoimen hostiili epäluotettavaa äitiään (Meryl Streep), epäileväinen yhtälailla epäluotettavaa miestään (Ewan McGregor) kohtaan.
Robertsin huippuhetkiä ovat ruokapöytään sijoittuvat kohtaukset, joissa hän lataa täyslaidallisia eritoten Streepiä kohtaan. Äidin ja tyttären tulehtunut suhde purkautuu arkisiin ja mundaaneihin asioihin, kuten syömiseen (”Eat your fucking fish, you fucking bitch!”). Roberts ei voita roolistaan Oscaria, mutta herättää hypervimmassaan naurunsekaista innostusta.
VOITTAJA: Lupita Nyong’o / 12 Years a Slave (1 ehdokkuus)
Elokuvadebyyttinsä tekevän Nyong’on hahmoon kiteytyy 12 Years a Slavessa kaikki se paha, ihmisarvosta riisuva vallankäyttö, joka orjakauppaa leimaa. Kun oman vartalon itsemääräämisoikeus menetetään, menetetään samalla halu ja tarve jatkaa eteenpäin. Mitä varten yritämme selviytyä tilanteessa, jossa emme hallitse enää yhtäkään elämän osa-aluetta?
Patseyn hahmo nostaa esiin kysymyksen sukupuolesta. Orjuuden kokemus on olennaisesti erilainen päähenkilölle (Chiwetel Ejiofor), joka on mies, ja joka saa suorittaa miehelle koodattuja tehtäviä. Patriarkaalinen yhteiskunta varmistaa sen, että orjien keskuudessakin naisen asema on vielä olennaisesti heikompi. Patseyn loittonevia kasvoja elokuvan lopussa on mahdoton unohtaa, varsinkaan, kun Nyong’o voittaa roolistaan Oscarin.
Anton Vanha-Majamaa 
Vastaa