Upstream Color (IMDb 6.8, Metacritic 81/100)
Shane Carruthin toinen pitkä ohjaustyö ei ole edeltäjäänsä, minibudjetilla toteutettua ja Sundancessa 2004 palkittua Primeria vaikeampi seurata, mutta se vaatii erilaisen asennoitumisen. Siinä missä Primeria vei eteenpäin juoni kahdesta aikakoneen kehittävästä insinööristä ja heidän aikamatkailustaan, on Upstream Colorin juoni lähinnä viitteellinen. Ennen kaikkea se on esteettisistä kuvista koostuva palapeli, jossa kaikki palat sopivat toisiinsa, ja ne voi täten koota missä tahansa järjestyksessä.
Ainakin melkein. On Upstream Colorin kuvilla jonkinlainen looginen järjestys. Se alkaa ihmisiä huumaavalla ja hypnotisoivalla huumediilerillä, joka upottaa päähenkilö Krisin (Amy Seimetz) ihon alle toukkia ja saa tämän tyhjentämään pankkitilinsä. Toukat siirtyvät nimettömäksi jäävän sikafarmarin (Andrew Sensenig) avulla pieneen possuun. Kris, pyyhittyään tapahtumat mielestään, tapaa Jeffin (ohjaaja-käsikirjoittaja-säveltäjä-kuvaaja-leikkaaja-tuottaja Carruth). Tällä on samankaltainen historia, jota hänkään ei muista.
Olennaisin ero kiivaan ja päällekkäin suolletun, ääriteknisen dialogin rummutuksella tahkonneeseen Primeriin on se, kuinka Carruth valjastaa kuvat käyttöönsä. Upstream Colorista voisi riisua dialogin kokonaan pois, ja se toimisi luultavasti yhtä hyvin. Se esittää kaikki keskeiset teesinsä kuvina. Se ei myöskään varsinaisesti vihjaa mihinkään kuvien lomaan kirjoitettuun oikeaan selitykseen – Primer oli rehti mysteeri, jonka katsoja haluaa vimmaisesti ratkaista – vaan antaa tulkinnallisia vaihtoehtoja. Carruth on puhunut haastatteluissa siitä, ettei usko elokuvien tehtäväksi tarjota katsojilleen suoria oppitunteja tai totuuksia.
Tree of Life -vertaukset ovat oikeutettuja, maissipeltoa harova käsi on vain maata laahaava kirves. Ihmeellinen luonto, vaillinainen ihmisyys ja pakenevat muistot ovat Upstream Colorin polttoainetta. Viimeiset kuvat paljastavat alta jopa mahdollisen eettisen moraliteetin: kohtele luontoa hyvin, niin voit itsekin paremmin.
Selvää on ainakin se, että Upstream Colorin maailmassa ihmiset ovat kytköksissä paitsi toisiinsa, myös muihin elämänmuotoihin loputtoman tuntuisessa kehässä. Monitulkintainen lopetus muistuttaa siitä, että tuosta kehästä on mahdollista murtautua irti kaivautumalla ongelman juurille. Sieltä löytyy omassa tulkinnassani ihmisyys itsessään. Ensimmäisen näytöksen huumediileri edustaa sitä opportunistista, selviytymisviettinsä johdattamaa ja helpon rahan perässä kulkevaa toimintamallia, joka kylvää ympärilleen kipua kuin huomaamatta. Jos Martin Scorsesen tuore Wolf of Wall Street näyttää yleisönsä markkinatalouden retoriikkaa sokeasti seuraavina lampaina, Upstream Color näyttää, ettei karsinaan tarvitse jäädä loukkoon.
Carruthin pieni mestariteos ei sinänsä ole aliarvostettu, sillä Sundancessa debytoinut filmi on saanut eritoten amerikkalaiskriitikot polvilleen. Se, ettei ns. iso yleisö ole Carruthia löytänyt, ei toki ole ihme, mutta turhan vähän on filmi meillä saanut huomiota. Toivottavasti DVD-julkaisu saadaan jossain vaiheessa ulos. Sitä odotellessa amerikkalaisille serkuillemme tiedoksi, että sekä Primer, että Upstream Color löytyvät jenkki-Netflixistä.
Anton Vanha-Majamaa 
Vastaa