Vuoden 2013 parhaat elokuvat

manakamana_03Alla mainitut elokuvat eivät ole missään ehdottomassa järjestyksessä, koska arvottaminen on aina epäilyttävää puuhaa. Jaoin ne selkeyden vuoksi kahteen kategoriaan, eli vähän niinkuin ”parhaat 10” ja ”bubbling under”. Laitoin myös järjestysnumerot eteen, koska niin on tapana.

Kehuja saaneista elokuvista vielä näkemättä ovat ainakin To the WonderLa migliore offerta (The Best Offer) Gravity, Captain Phillips ja BetoniyöLa grande bellezza (The Great Beauty) ja Nymphomaniac ovat jo niittäneet kehuja, mutta niiden ensi-illat ovat ensi vuoden puolella. Samoin The Wolf of Wall Streetin, jonka tosin jo näin, ja jota voin varauksella suositella niille, jotka kaipaavat Finnkinon tarjonnasta jotakin viihdyttävää ja sopivasti haastavaa. Kannattaa lukea nämä kolme tekstiä aiheesta, jos kiinnostaa: David Denbyn arvio, Mikko Pihkoluoman blogaus ja Jill Soloway -haastattelu.

Listan elokuvia leimaa ainakin se, etteivät ne olleet katsojien keskuudessa mitään hittejä. Jopa varsin populaari, tutun ja arvostetun ohjaajan tekemä Vi är bäst! on loppuvuoden leffaruuhkassa jäänyt paitsioon. Eurooppalaiset filmit vetävät meillä aina kehnosti, mutta Adèlen elämän vaatimaton avausviikonloppu (reilut 1000 katsojaa) on yllättävä, kun ottaa huomioon sen saaman julkisuuden. Ehkä kaikkia ei sitten kiinnostakaan kolmituntinen, lesbofilmiksi leimattu Cannes-voittaja.

Perusteet ovat yhden (usein kamalan pitkän ja huonon) virkkeen mittaisia.

PARHAAT ELOKUVAT 2013:

1. Manakamana
Harvardin yliopistossa toimivan Sensory Ethnography Lab -laitoksen tuottama, vahvojen dogmien varassa toteutettu filmi on parasta itsereflektiota ja pakkokatseltavaa niille, joiden mielestä Gravity on komeinta, mitä elokuvan keinoin voidaan vuonna 2013 tuottaa.

2. Spring Breakers
Elokuva, joka on jokaisella tasolla eniten #yolo, ja jonka IMDb:n keskiarvosana hipoo muuten vitosta.

3. La vie d’Adèle (Adèlen elämä: osat 1 ja 2)
Sofian El Fanin kamera piirtää kahden päähenkilön väliin mikromaailmaa, jonka ulkopuolinen todellisuus hämärtyy; se on lähellä kohteitaan vimmaisina vastakuvina, ja samaan kuvaan kaksikko mahtuu tasapainoisena parina ainoastaan kohtuutonta kohua herättäneissä rakastelukohtauksissa, joihin molemmat lataavat kaikkensa – niissä kuva seisahtuu aloilleen ja aika pysähtyy.

4.-5. Sightseers & A Field in England
Väkivalta on kummassakin Ben Wheatleyn elokuvassa osa niiden nyrjähtänyttä estetiikkaa, tapa saada katsoja huudahtamaan ”eihän tämän näin pitänyt mennä!”. Kill Listin painajaiseen verrattuna filmit ovat keveämpiä: Sightseers kuin ruhjeinen parodia keskiluokkaisesta road trip -farssista, A Field in England taas modernilla otteella keskiaikaista kuvastoaan käsittelevä psykedeelinen Monty Python -trippi.

6. Le passé (Menneisyys)
Uusioperheen dynamiikkaa tiiviissä talomiljöössä purkava huikean koukuttava iranilais-ranskalainen laatudraama ei nojaa takaumiin eikä turhaan selittelyyn paljastaessaan hiljalleen niitä solmuja, jotka helposti ihmisten ja ihmissuhteiden vaihtuessa ja muuttuessa jäävät setvimättä.

7. Stories We Tell
Sarah Polley kairaa elokuvallaan omaa perhehistoriaansa subjektiivisten muistojen ja kokemusten kautta, ja kuten kaikki dokumentit, on Stories We Tell lopulta vain yksi (subjektiivinen ja fabrikoitu) tulkinta siitä, mitä on tapahtunut.

8. Jagten (Jahti)
Akulouhimieheläisen Submarinon jälkeen Thomas Vinterberg kiristää otteensa yllättäen niin tiukalle, ettei naureskelulle jää sijaa: pienessä kyläyhteisössä huhut muuttuvat faktoiksi ja epämääärinen, yhteiskunnassa omituisen oikeutettu viha eskaloituu yhtälailla oikeutetuiksi väkivallan fantasioiksi.

9. Après mai (Jotain ilmassa)
Olivier Assayasin omaelämäkerrallinen aikalaiskuvaus seurailee Eric Gautierin poikkeuksellisen vahvasti tarinan alavirtauksia paljastavalla kameralla ohjaajan alter egoa, opiskelijaradikaalien piireissä porvarillista hegemoniaa horjuttavaa kuvataiteilija-Gillesiä (Clément Métayer), joka monien kollegoidensa tavoin taantuu isänsä roskafilmejä avustavaksi, kapitalismin nielemäksi älyköksi, jonka kapina on ”hullujen vuosien” jälkeen enää häivähdys ironisen elitististä virnettä.

10. Computer Chess
Viehkeällä, vanhaa PC-monitoria imitoivalla kuvasuhteella mustavalkoiselle VHS:lle kuvattu elokuva ylittää kaikki teennäisen kikkailun ennakko-oletukset: samaan aikaan hauska ja ahdistava elokuva tarjoaa parhaimmillaan huikeita säväreitä, kuten silloin, kun hotellin käytävät alkavat muuttua pelisuunnittelija Papageorgen omaksi The Overlook -hotelliksi (kissoilla).”

MYÖS PARHAAT ELOKUVAT 2013:

11. Dupa dealuri (Yli vuorten)
Romanian maaseudulla seisovaa pientä luostariyhteisöä järkyttää ulkopuolinen, joka sanoo tulleensa uskoon vain päästäkseen rakastettunsa lähelle: kummallekin osapuolelle on selvää, ettei tämä ole aito uskovainen, mutta koska kirkon teeseihin kuuluu, että se on avoin kaikille Herran sydämeensä hyväksyville, on Isä voimaton – ainakin, kunnes fyysinen kuritus on ”viimeinen oljenkorsi”.

12. Silmäterä
Käsikirjoittajana ansioitunut Jan Forsström on debyyttinsä perusteella myös valmis ohjaaja: hienovarainen ja ajankohtainen filmi nojaa Emmi Parviaisen vahvaan päärooliin äitinä, joka kokee tarpeekseen puolustaa kotiaan keinolla millä hyvänsä.

13. Dans la maison (Vieras talossa)
Nokkelasti perheinstituutiota avaimenreiästä tirkistelevä, tukahdutettua panovimmaa tihkuva komedia kirjallisesti lahjakkaasta, motiiveiltaan ambivalentista teiniälyköstä, joka opettajansa yllytyksestä sekaantuu luokkakaverinsa keskiluokkaisen ja tasapaksuudessaan surkean lähiöperheen elämään.

14. Kerron sinulle kaiken
Seksuaalisuuden ja rakkauden liukuvuutta peräänkuuluttava, tärkeästä aiheesta herkästi ja älykkäästi toteutettu pieni elokuva sai aivan liian vähän katsojia, mutta onneksi sentään teatterilevityksen.

15. Frances Ha
Virkeä, Woody Allenin kultakautta 2010-lukulaisella sensibiliteetillä mukaileva mustavalkokomedia kotiaan etsivästä hipsteristä, joka mokailee, hämmentää ja ärsyttää ihan vaan siksi, että paikalleen ei saa jäädä.

16. Muisteja
Peter von Baghin pienimuotoinen dokumentti kotikaupungistaan Oulusta on henkilökohtainen, runollinen, ei-aivan-liian-sentimentaalinen muotokuva paikasta, jossa oli 1950-luvulla hyvä innostua elokuvasta.

17. Äta sova dö (Syödä, nukkua, kuolla)
Itäeurooppalaisen maahanmuuttajan ahdinkoa työttömyyden keskellä, sairaan isän hoitajana kuvaava draama kertoo nimessään kaiken, mitä yhteiskunnalla on sen epäonniselle päähenkilölle tarjota.

18. Vi är bäst! (Me ollaan parhaita)
Kliseistä vapaa, punkin raunioille 1980-luvun alun Ruotsiin sijoittuva sukupolvikuvaus sivuuttaa bändileffan konventiot, etenee tuokioittain ja on vuoden positiivisimpia elokuvakokemuksia.

19. Only God Forgives
Drive-ohjaajan uusin on Bangkokin mustalla ja punaisella verhottuun ikuiseen yöhön sijoittuva, flegmaattinen, iloton ja nihilistinen kertomus kostosta, kunniasta ja katumuksesta.

20. Concussion
Uuden amerikkalaisen queer-elokuvan populaarimpaan päähän heti debyytillään hamuavan Stacie Passonin näkemys avioliiton instituutiosta on terävä, rehellinen ja tuore osoitus siitä, että homoavioliittoa voidaan jo käsitellä ilman, että homoseksuaalisuutta täytyy lainkaan katsojan eteen työstää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s