Uusi Star Trek on seksistinen lännenseikkailu

movies_star-trek-into-darkness

Otsakkeen kuva kertoo, mikä Alice Even hahmon keskeisin funktio on J.J. Abramsin ohjaamassa tieteisfiktiossa Star Trek Into Darkness.

Hahmo riisutaan ilkosilleen aivan yhtäkkiä kesken toiminnan, altistetaan kapteeni Kirkin dominoivalle katseelle ja hylätään sitten pinnallisen toiminnan jännityskapulaksi: joksikin, joka täytyy pelastaa, jotta avaruuslaiva Enterprisella saataisiin jatkossakin seksiä.

Ensi-iltansa 5.6. saava spektaakkeli on paikoin niin ärsyttävä, että tekisi mieli katsoa sitä edeltänyt elokuva uudestaan ja varmistaa, pidinkö oikeastaan siitäkään. Tiedän kyllä, että siinäkin oli ilmeinen poliittinen taso (kuten tieteisfiktiossa niin usein), mutta olivatko sen arvot näin in your face?

Uudessa Star Trekissä Kirk on Kirk; kirkasotsainen, sotaratsullaan huoletta viilettävä lehmipoika. Spock hillitsee itsensä ja vulkaanin tavoin pyrkii rationaalisiin ratkaisuihin. Mutta oliko Kirk ensimmäisessä Star Trekissä (2009) näin tunteidensa vietävänä? Kun hän lähtee vieraalle planeetalle kaivamaan esiin siellä piileksivää terroristia, on poliittinen allegoria ilmeinen.

Spock puhuu Kirkille järkeä ja on nytkin se hahmo, johon ainakin itse katsojana samastun. Mutta käsikirjoittajien motiivit tuntuvat nousevan esiin, kun Spockia tarinan edetessä aste asteelta inhimillistetään. Lopulta tämä tunteidensa vallassa laittaa antagonistia pataan hurmoksessa, vaikka on aiemmin penännyt oikeudenmukaista lakiprosessia. Tämä on oikeuden voitto. Silmä silmästä.

Elokuvan suurimpia kliimaksin hetkiä ovat ne, joissa Spock oppii tuntemaan. Mikä on tämän opetus? Tuskinpa ”vulkaanikin voi oppia rakastamaan”, vaan enemmänkin ”joskus täytyy järkiajattelun sijaan antaa tunteiden johdattaa”. Vaarallinen opetus, kun kyseessä on lukemattomien läheisten ja sivullisten henki, tai jopa koko ihmiskunnan tulevaisuus.

J.J. Abramsin tapa nuuhkia esikuviensa boksereita on sekä vahvuus että heikkous. Esimerkiksi Super 8 oli oikein tunnelmallinen, vaikkakin imelä tieteisseikkailu E.T.:n hengessä. Se oli kunnianosoitus Steven Spielbergille ja tätä kautta oiva peliliike, kun katsotaan Abramsin uraa ennen ja jälkeen sen. Retroilun ongelma on kuitenkin se, että originaalin asenneilmasto toistetaan helposti sitä sen kummemmin problematisoimatta. Uuden Star Trekin vanhanaikainen cowboy-henki haisee kauas.

Onko Yhdysvalloissa sitten taas kysyntää tällaiselle sankarille? Heerokselle, jonka tekoja ei tarvitse sen syvemmin problematisoida, koska tarkoitus pyhittää keinot? Sitä kysyy ainakin Noah Gittell The Atlanticiin kirjoittamassaan artikkelissa.

Näistä ajatuksista huolimatta Star Trekin suurimmat ongelmat kookkaana Hollywood-toimintana ovat kuitenkin tylsässä antagonistissa, ohueksi jäävässä kerronnan tasossa (pahiksen juuriin viitataan, mutta ei jakseta syventyä) ja ontuvassa rytmityksessä. Pitkään pedattu päätaistelu on omaan silmääni tylsää avaruusmäiskettä, kun kaipaisin lisää niitä uusia ja ihmeellisiä maailmoja, joita nytkin filmin viimeisessä kohtauksessa lupaillaan.

Star Trek Into Darkness ensi-illassa 5.6.2013.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s